Suvidesignissa muotoilijat tutuiksi
Lasitaiteilija Kari Alakosken mielestä suuri osa suomalaisista ei ymmärrä käsintehdyn ja teollisen lasin eroa. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoKolmipäiväinen Suvidesign-tapahtuma järjestetään nyt seitsemättä kertaa.
Tapahtuman tiedotusvastaavan Elina Korrin mukaan aiempina vuosina kävijöitä on ollut 800–900. Tänä vuonna tavoitellaan tuhatta kävijää.
Korri toivoo, että Suvidesignin avulla ihmiset löytäisivät yhä paremmin kotimaisen designin ja pääsisivät tutustumaan sen tekijöihin.
Suvidesigniin kutsutut muotoilijat vaihtelevat eri vuosina. Korrin mukaan tilaaa halutaan antaa myös uusille tekijöille.
”Olemme yrittäneet kutsua muotoilijoita, joilla on omaleimainen ote työhön ja jotka käsittelevät materiaaliaan eri tavalla kuin muut.”
Paikka tuo oman mausteensa tapahtumaan.
”Purnu on siitä erityinen paikka, että siellä yhdistyvät nykytaide ja muotoilu. Tavallaan ne käyvät vuoropuhelua keskenään. Joissain tapauksissa raja muotoilun ja taiteen välillä hämärtyy”, Korri sanoo.
Tapahtumalle on hänen mukaansa muodostunut omanlaisensa yhteishenki. Ripaus luovaa hulluuttakin löytyy.
”Sitä on kiitelty, että tämä ei ole markkinatapahtuma, vaan täällä on sellainen oma rauha. Se on ollut monelle iso juttu.”
Lasitaiteilija Kari Alakoski työskentelee päivät kuumana hohkaavien uunien ääressä. Ei siis ihme, että järven rannalla järjestettävä Suvidesign on hänelle kuin lomaa. Siellä on myös mukava tavata tuttuja vuosien varrelta.
Suvidesignin asiakaskunta on Alakosken mukaan valikoituneempaa kuin suurilla messuilla.
”Asiakkaat tulevat varta vasten tutustumaan designiin ja käsityöhön.”
MIINA RAUTIAINEN
Suvidesign Taidekeskus Purnussa 11.–13.7. Tapahtuman järjestää
orivesiläinen Muotoilu ja
taideteollisuus MUTTA ry.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
