Pääministeri Sipilä EU:n budjettipuheista: "Meillä on joustonvaraa"
"EU-rahoituksen pitää jatkossakin tukea talouskasvua, työllisyyttä ja osaamista."
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mielestä brexit-budjettiaukkoa ei tule täyttää. Kuva: Jarkko SirkiäSuomen virallinen kanta EU:n rahoitusneuvotteluissa on, että kun Britannia lähtee unionista, budjetti pienenee täysimääräisesti.
Rahoitusta ei tulisi sitoa jäsenvaltioiden yhteenlaskettuun bruttokansantuotteeseen, kuten nykyään.
"Rahoituskehysneuvotteluista on tulossa vaikeat Britannian jättämän budjettiaukon myötä. Mielestämme aukkoa ei pidä täyttää", Suomen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) linjasi keskiviikkona.
Koska brexitissä EU:sta lähtee yksi suurimmista nettomaksajista, unionin jäljelle jäävät nettomaksajat eivät halua maksaa enempää korvatakseen budjettiaukkoa.
Pääministeri ei suoraan ottanut kantaa siihen, kuinka EU:n tavoitteet tullaan rahoittamaan. Suomi ei kuitenkaan ole "tiukimmassa nettomaksajien prosenttiryhmässä."
"Meillä on joustonvaraa ja vaikutamme kokonaisuuteen", Sipilä kommentoi.
Alue- ja rakennepolitiikan sekä maatalouden rahoitusta aiotaan ajaa neuvotteluissa sitkeästi.
"Suomi haluaa turvata elinvoimaisen maatalouden kaikkialla Euroopassa sekä mahdollistaa alue- ja rakennepolitiikan jatkon."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
