Varma bisnes myytiin
Energiayhtiö Fortum luopuu sähkön jakelusta. Yhtiö myy verkkonsa 2,55 miljardilla eurolla sijoittajaryhmittymä Suomi Power Networksille.
Uuden omistajayhtiön osakkaina ovat eläkevakuuttajat Keva ja Lähi Tapiola sekä kaksi kansainvälistä sijoitusyhtiötä, First State Investments ja Borealis Infrastructure. Eläkevakuuttajien osuus omistajayhtiöstä on viidennes.
Ei ole yllätys, että vuoden alussa myyntiaikeistaan kertonut Fortum löysi verkoilleen ostajan. Jakelu on varma bisnes – monopoli, jolle lainsäätäjä takaa kohtuullisen voiton.
Ostajat kehuivat kauppaansa, mutta myös myyjän eli Fortumin kurssi oli torstaina pörssissä vahvassa nousussa. Harvinainen win-win-tilanne on kaupassa mahdollinen, koska sekä myyjän että ostajan voitot maksavat lopulta jakeluverkkoyhtiön asiakkaat.
Asiakkaita ovat suomalaiset kotitaloudet ja yritykset. Ne eivät voi valita tai kilpailuttaa sähkön jakelijaa.
On tietysti mahdollista, että eläkeyhtiöt ja kansainväliset infrasijoittajat osaavat kustannustehokkaan ja toimintavarman sähkönjakelun Fortumia paremmin. Jos näin on, sähkön siirtohinnat voisivat jopa laskea.
Enemmän kuin sähkön jakelusta, uudet omistajat lienevät kiinnostuneita pääoman varmasta, parhaimmillaan noin kahdeksan prosentin tuotosta. Se ei näyttänyt tällä erää riittävän Fortumille tai sen pääomistajalle Suomen valtiolle.
Valtaosa vanhojen maakunnallisten sähköyhtiöiden verkoista on pian siirtynyt Fortum- tai Vattenfall-välivaiheen jälkeen pääomasijoittajille. Sähkönjakelu näyttää niille olevan omempi toimiala kuin energiayhtiöille.
Suomessa sähkönjakelua ja sen hinnoittelua valvoo Energiamarkkinavirasto. Jakeluvarmuuden lisäksi viraston on jatkossa oltava tarkkana, kuinka paljon suomalaisten sähkönkäyttäjien rahoja siirtyy voittoina ulkomaisille sijoittajille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
