Tuomio tuleemyöhemmin
LEHTIKATSAUS
Aamulehti pohtii Dohan ilmastokokouksen laihoja tuloksia ja arvailee, kuinka tulevat sukupolvet niiden seurauksiin suhtautuvat.
” Itse kukin voi mielessään kuvitella, millaisia oikeudenkäyntejä kenties järjestetään aikanaan tulevaisuudessa. Ketä syytetään ja missä, kun vaikkapa Malediivien saarivaltio on jo jäänyt kokonaan veden alle.”
”Jos siis Eurooppa on voinut tähän asti kehua edelläkävijän roolillaan päästökaupassa ja muissa toimissa, ei iloa enää ole paljon jäljellä, kun innokkaita seuraajia ei ole ilmaantunut jalanjäljille.
Toiveet onkin nyt satsattava nimen omaan Yhdysvaltoihin ja Barack Obaman toiseen presidenttikauteen. Sen aikana, eli vuonna 2015 olisi sovittava maailmanlaajuinen ja vuonna 2020 voimaan tuleva jatko Kiotolle.
Jos se onnistuu, voivat jälkipolvet ehkä tuomita meidät edes lieventävien asianhaarojen vallitessa.”
Lasse Kangas toteaa Keskisuomalaisessa, että SDP on huvenneesta kannatuksesta huolimatta avainasemassa. Maan hallituksessa – kuten Jyväskylässäkin – etulinjassa ovat puolueen nuoret naiset.
”Alkuhapuilun jälkeen Jutta Urpilainen, 37, johtaa SDP:ta vakuuttavasti. Irvailu unelmahötöstä on päättynyt aikoja sitten.”
”Urpilainen valmistelee jo maaperää sille, että Kreikalle on annettava lainoja anteeksi. Kaiken lisäksi eurokriisi jatkuu ja Suomen valtiovarainministeri joutuu puolustamaan monia ikäviä ratkaisuja.
Tulevaisuutta on turha ennustaa, mutta joka tapauksessa hallitus on vielä monien kovan paikan edessä.
Demarinaisilla on edessään tulikaste ja etulinjan arki. ’Mä etulinjassa olla pelkään, kun siellä omat ampuu selkään’, runoili Urho Kekkonen aikanaan. Siihen demarinaistenkin on varauduttava.
Mutta punaiset sisaret eivät nyt pelkää sitäkään.”
Lapin Kansa on tyytyväinen Lapin liiton tuottamaan Lapland – Above Ordinary -maakuntabrändiin. Siinä korostuvat muun muassa luonto, positiivinen omalaatuisuus, Lapin taika sekä reippaus ja osaaminen.
”Mielikuva kuulostaa lähes uskottavalta myös paikallisen korvissa.
Silti on syytä pitää mielessä se, että mielikuvia voi ohjailla vain tiettyyn rajaan saakka. Lopulta teot ratkaisevat.
Vikaan saatetaan mennä, jos ryhdytään joukolla tavoittelemaan henkisesti tavanomaisen yläpuolelle ulottuvaa Lappi-kuvaa ja unohdetaan turisti, jolle meille tavallinen asia – pilkkiretki joen jäälle tai nokipannukahvin teko nuotiolla – voi olla elämys, joka jää muistiin loppuiäksi.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
