Keskustan Kaikkonen HS:lle: ”Politiikan ilmapiiri viime vuosina on ollut keskustalle vaikea”
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen uskoo maltillisemmalle ja rakentavammalle politiikalle tulevan vielä jossakin kohtaa tilausta.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan viime vuosien poliittinen ilmapiiri on ollut keskustalle vaikea. Kuva: Carolina HusuKeskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että viime vuosina kärjekkäät mielipiteet ovat korostuneet politiikassa.
”Politiikan ilmapiiri viime vuosina on ollut keskustalle vaikea. Sellainen maltillisempi keskikentän tarkastelu, ei sillä ole saanut otsikoita eikä oikein kannatustakaan”, Kaikkonen toteaa.
Puolueensa nykyisestä noin 12 prosentin kannatuksesta huolimatta hän uskoo ja toivoo, että jossakin vaiheessa maltillisemmalle ja rakentavammalle politiikalle tulee tilausta.
”Sellainen maltillisempi keskikentän tarkastelu, ei sillä ole saanut otsikoita eikä oikein kannatustakaan.”
Pelkästään ilmapiirin muutokseen ei voida Kaikkosen mielestä kuitenkaan laskea, kun kannatusta halutaan saada ylöspäin.
”Se on asia, johon meidän itsemme on vaikea valtavasti vaikuttaa”, hän sanoo poliittisesta ilmapiiristä.
Kaikkosen mielestä keskusta yrittää itse toimia luottamusta rakentaen.
”Esittää vaihtoehtoja hallitukselle ja kannattaa hallitusta silloin, kun se tekee oikeita asioita. Ja tehdään myös omia avauksia.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






