Yle: Ruotsalaiset rohkeimpia investoimaan Suomeen
Suomi tavoittelee lisää ulkomaisia investointeja. Uusia investointeja toivotaan niin Euroopasta, Yhdysvalloista kuin Kiinastakin. Eniten Suomi houkuttaa Pohjanlahden länsipuolella.”Noin 40 prosenttia tähän saakka Suomeen tulleista investoinneista on tullut pelkästään Ruotsista ja se säilyy edelleenkin tärkeimpänä”, sanoo Invest in Finlandin toimitusjohtaja Tuomo Airaksinen Ylen haastattelussa.
Suomeen toivotaan etenkin uusia työpaikkoja tuovia teollisia investointeja. Tulijoille on tilaa monella toimialalla.
”Suomella on omat vahvuutensa. Metsä ja metsätalouden jalostusaste, mineraalit, kaivosteollisuus- ja metalliteollisuus ovat alueita, jotka kiinnostavat maailmalaajuisesti. Ja toisaalta olemme vahva mobiiliteknologiamaa edelleen – cleantechissä ja uudessa energiassa meillä on paljon avauksia, jotka kiinnostavat”, Airaksinen toteaa.
Viime vuosina ulkomaiset investoinnit Suomeen ovat jääneet vähäisiksi. Syynä on Eurooppaa vaivaava epävarma taloustilanne. Airaksinen uskoo, että tilanne on muuttumassa.
”Pyrimme saamaan Suomeen teollisia investointeja, joita me todella kaipaamme.”
Kuluttajille näkyvimpiä ulkomaisia investointeja ovat viime vuosina olleet erilaiset kaupan ketjut. Muun muassa ruotsalainen rakennustarvikeliike Byggmax on juurruttanut itsensä Suomeen, vaikka suhdanteet eivät ole olleet parhaat mahdolliset, Yle kirjoittaa.
Ylen uutinen: http://yle.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

