Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila: Huoltajien pitäisi voida asioida myös yli 10-vuotiaan lapsen puolesta Omakanta-palvelussa
Lapsiasiavaltuutettu on lähettänyt asiaa koskevan kirjelmän sosiaali- ja terveysministeriölle
Lapsiasiavaltuutettu Tuoman Kurttilan mielestä vanhempien pitäisi pystyä asioimaan Omakanta-palvelussa myös yli 10-vuotiaan lapsen puolesta. LEHTIKUVA / EMMI KORHONENLapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila haluaisi, että huoltajien mahdollisuutta nähdä lapsensa terveystietoja Omakanta-palvelussa laajennetaan. Kurttilan mielestä vanhempien pitäisi pystyä asioimaan myös yli 10-vuotiaan lapsen puolesta.
Lapsiasiavaltuutettu on lähettänyt asiaa koskevan kirjelmän sosiaali- ja terveysministeriölle ja vaatii pikaisia toimenpiteitä.
"Omakanta-palvelussa huoltaja voi tällä hetkellä asioida alle 10-vuotiaan lapsensa puolesta. Väliaikaiseksi tarkoitettu ratkaisu on ollut voimassa vuoden 2016 lokakuusta alkaen eli yli puolitoista vuotta. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, milloin huoltajien mahdollisuus alaikäisen puolesta asiointiin laajenisi koskemaan yli 10-vuotiaita", lapsiasiavaltuutettu sanoi tiedotteessa.
Kurttila on saanut paljon yhteydenottoja koskien alaikäisen tietojen näkymistä Omakanta-palvelussa. Näiden perusteella hän arvioi, että harva huoltaja tietää palvelussa käytössä olevasta ikärajasta.
Kurttilan mielestä ikärajan käyttöönotossa ei ole otettu huomioon sitä, että sähköinen asiointi 10 vuotta täyttäneiden kohdalla edellyttää sähköisiä tunnistautumisvälineitä.
Omakannan ikärajalla on ollut vaikutuksia muihinkin palveluihin. Koska terveydenhuollon toimijat ovat joutuneet tekemään muutoksia tietojärjestelmiinsä, jotta ne olisivat yhteensopivia Omakanta-palvelun kanssa, on 10 vuoden ikärajaa alettu noudattaa ainakin joissain sähköisissä palveluissa. Tämän takia on ilmennyt esimerkiksi tilanteita, joissa 10 vuotta täyttäneen lapsen hammaslääkäriaikaa ei ole voinut muuttaa sähköisessä asiointipalvelussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
