Tuomiojan työ ansaitsee kiitoksen
Suomen ulkoministerinä toimii tällä hetkellä Erkki Tuomioja (sd.). Hän tekee kullanarvoista työtä suomalaisille keskellä Ukrainan ja Venäjän vaikeaa kriisiä. Samaan soppaan lusikkansa on työntänyt myös EU ja Nato. Sodan ja rauhan sekaan pitäisi mahduttaa muutkin ulkomaan, ja Suomenkin asiat.
Mielestäni Suomen kansa ei arvosta ulkoministeriään tarpeeksi. Suurin osa hänen käymistään arvokkaista keskusteluista ja neuvotteluista painetaan kotimaassa ”villaisella”. Seuraavana päivänä kaikki tuntuu olevan jo unohdettu.
Tärkeimpänä ominaisuutena pidän Tuomiojan rauhallista perusluonnetta. Hän on myös erittäin kokenut, rehellinen ja luotettava sekä hoitaa tämän hetken tilannetta tukevasti jalat maassa tavalla, jossa oma puoluepolitiikka on jäänyt sivuun kauan sitten.
Hän ei räpsi itsestään selfie-kuvia nettiin ihailtavaksi, vaan keskittyy täydellä teholla ministeriin viran hoitamiseen ja rauhan rakentamiseen. Monikaan Suomen poliitikoistamme ei olisi tähän valmis eikä edes kykeneväinen.
Media hoitaa kyllä kaikki tarvittavat kuvaukset hänen puolestaan, mutta missä viipyy kansalaisten kiitos?
Venäjä-pakotteita on käsitelty Suomessa sekä EU-parlamentissa vaikka kuinka paljon. Erkki Tuomioja jätti eriävän mielipiteensä uusien lisäpakotteiden voimaantulosta, mutta asia sekoitti suurimmalta osin vain Suomen kansan ja poliitikot. Muut maat ei asiasta juuri hätkähtäneet.
Sen takia toiset arvostelevat häntä, mutta toisille tämä mielipide oli taas helpotus.
Onkohan kukaan ikinä laskenut, kuinka monta eriävää mielipidettä EU-alueella on jätetty? Nyt niitä on yksi enemmän. Asia todistaa myös sen, kuinka sekaisin Suomen oma politiikka on tällä hetkellä.
Ulkoministeriä ei saa leimata yhden eriävän mielipiteen takia. Kumpi voittaa tilanteen Suomessa, Twitter-kuvat vai istutut kokoukset? Suomen kansan pitäisi arvostaa enemmän ulkoministerimme hyvin ymmärtämäänsä kauaskantoista toimintaa.
Esa Puuskari
Kouvola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
