Ilman pienhiukkaset lisäävät kuolleisuutta – Helsingissä pitoisuudet ovat korkeammat kuin Tukholmassa
Hiukkasten on todettu lisäävän kuolemia sydän- ja keuhkosairauksiin.
Helsingissä ilma on aika puhdas, mutta Tukholmassa ja Viron kaupungeissa pitoisuudet ovat pienemmät. Kuva: Jukka PasonenHengitysilmassa on erikokoisia hiukkasia. Niiden, etenkin alle 2,5 mikrometrin pienhiukkasten on todettu lisäävän kuolemia sydän- ja keuhkosairauksiin. Massiivinen tutkimus kuudella mantereella ja yli 600 kaupungissa mittasi nyt entistä tarkemmin hiukkaspitoisuuksien muutosten ja kuolemien kytköstä.
Kuten odotettua Kiinan kaupungit olivat omaa luokkaansa hiukkassaasteen pitoisuuksissa. Suomesta mukana oli Helsinki, joka oli aika puhdas. Lukemat olivat kuitenkin korkeammat kuin Tukholmassa tai Viron kaupungeissa.
Päivittäinen hiukkasten ja kuolemien seuranta paljasti, että 10 mikrogramman lisäys hiukkaspitoisuuksissa kuutiometrissä ilmaa aiheutti noin puolen prosentin kasvun kuolleisuudessa. Pienhiukkasten kohdalla lisäys oli vielä suurempi. Kiinnostavasti kytkös oli selvempi vähän saastuneissa kaupungeissa ja lämpimimmillä alueilla. Puolen prosentin lisäys tuntuu pieneltä, mutta todetuista 60 miljoonasta kuolemasta laskettuna vainajien luku on huomattava.
Ehkä WHO:n suositusrajat ovat turhan korkealla.
Lähde:
N Engl J Med DOI: 10.1056/NEJMoa1817364
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
