Työtä syntyisi 300 euron ”Duunipankilla”
Miten syntyisi uutta työtä?” ansiokkaasti asiasta aivoitteli Arto Hietalahti Keskipohjanmaa-lehden (27.12.) pääkirjoituksessa.
Kysymys sai aivosoluni heräämään joulun aikaisesta joutilaisuuden tilastaan: Soviteltua työttömyyspäivärahaa (työmarkkinatuki, peruspäiväraha, ansiopäiväraha) saava työtön voi 1.1.2014 voimaan astuvan uuden lain myötä ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että se pienentää hänen työttömyysetuuttaan. Vastauksena alun kysymykseen esitän erityisesti ministereillemme Risikolle, Ihalaiselle ja Vapaavuorelle vetoomuksen 300 euron Duunipankin luomisesta välittömästi: TE-toimistot voisivat perustaa omille www-sivuilleen edellä mainitun työpankin, jota voisivat käyttää niin työnhakijat kuin -antajatkin – ja ilman mitään mutkikkaita Katso- tai pankkitunnuksia tai aikaa vieviä rekisteröitymisiä.
Ei pidä unohtaa sähköisen tiedonvälityshuuman ja somen vallitessa, että puhelinnumerot ovat edelleen ihan kurantteja omien nimitietojen lisäksi kun yhteyksiä haetaan.
Duunipankissa kuka tahansa voisi ilmoittaa bruttopalkaltaan 300 euron arvoisen työn tehtäväksi ja löytää sille tekijän; ja vastaavasti kuka tahansa voisi ilmoittaa Duunipankissa halunsa tehdä tietyn 300 euron arvoisen ”jobin”, ilman työehtosopimusten ja työaikalakien liian tiukkaa tulkintaa.
Sen lisäksi, että Duunipankki toimisi eri osapuolien välillä tiedonvälittäjänä ja -kerääjänä, se voisi hoitaa myös näiden pikku jobien virallisen byrokratian, esimerkiksi tael-maksut, veron pidätykset ja vakuutukset.
Näin jo Duunipankin oma toimintakin työllistäisi suuren joukon työttömiä.
Pankin avulla uskon syntyvän uutta työtä: yrittäjät löytävät Duunipankista helposti sesonki- tai kausiluonteista työvoimaa ja kotitaloudet saavat apua ikääntyvän väestön moninaisiin koti-, piha- ja hoivatöihin. Duunipankin ideaan voisi nivoa mukaan nuorten Sanssi-kortin ja aikuisten Duuni-kortin, niin saadaan erilaisia lisä- ja kausitöitä teettävien tahojen työvoimakustannukset pysymään aisoissa.
Erityisesti vientialoilla hyvin toimiva Duunipankki olisi todella tarpeen Suomen kansainvälistä kilpailukykyä palauttavana toimintamuotona.
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä
Kannus
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
