Vienti arabimaihin romahtanut
Parhaimmillaan Versowoodin pylväiden viennistä meni arabimaihin yli puolet. Nyt vienti suurille ostajille Syyriaan ja Libyaan on romahtanut.
”Euroopassa yritetään paikata arabimaiden kaupassa syntynyttä aukkoa”, Versowoodin tehdaspäällikkö Juha Nummela sanoo.
Vanhat perinteiset pylväiden ostajat Englanti ja Irlanti ovat kasvaneet entistä tärkeämmiksi vientikohteiksi.
Englantiin menee pääasiassa kyllästämättömiä pylväitä, joita ostavat paikalliset kyllästämöt. Arabimaihin myytiin kyllästettyä tavaraa.
Kotimaan kauppa on vähenemässä, koska maakaapelointi korvaa yhä useammin puupylväät.
Kasvavia vientimahdollisuuksia Nummela näkee Afrikassa, jossa sähköistämättömiä alueita on paljon. Ongelmana on kuitenkin monen maan heikko taloudellinen tila.
Pylvästuotannon kannalta iso kysymys on tulevaisuudessa, kuinka kyllästysaineiden käyttöä mahdollisesti rajoitetaan.
Kreosootti pylväiden ja ratapölkkyjen kyllästyksessä on sallittua Euroopan unionissa vuoteen 2018 asti. Sen jälkeisestä käytännöstä ei ole päätöksiä.
Suuressa osassa Suomeen myytävistä pylväistä kreosootin korvaa jo nyt kuparisuola, mutta esimerkiksi arabimaissa kuparisuola ei Nummelan mukaan asiakkaille kelpaa.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
