PÄIVÄN KYSYMYS Mitenkesälläpilkitään?
Pudasjärvellä järjestetään ensi viikolla kymmenennet kesäpilkin MM-kisat.
Miten kesällä pilkitään, kilpailun sihteeri Marko Koivula?
Meillä on 25 puusta ja styroksista rakennettua 2 x 2,40 metrin lauttaa, jotka on maalattu valkoisiksi. Niissä on keskellä reikä, josta pilkitään. Vain yksi kilpailija on kerrallaan lautalla. Pilkkiaikaa on kolme tuntia.
Kuinka paljon kisaan on tulijoita?
Tällä hetkellä (tiistaina) kisaan on ilmoittautunut 185, mutta kisaviikon aikana määrä on joka vuosi kasvanut. Noin 250 tulee tällä vauhdilla, 300 on maksimimäärä.
Meillä on karsintoja maanantaista perjantaihin. Lauantaina kisataan välierät. Sunnuntaiaamuna on pikkufinaali ja päivällä varsinainen finaali.
Mitä kalaa kisoissa saadaan?
Pääsääntöisesti särkeä, kiiskeä, lahnaa, ahventa, salakkaa, joku haukikin on tullut. Isoin kisoissa saatu kala on ollut 2 350 grammaa painanut lahna. Myös 975-grammainen ahven on saatu. Näistä saa jo ruokaa itsellekin. Kisoista saduista pikkukaloista tehdään minkinrehua.
Teillä on myös yhtäjaksoisen kesäpilkkimisen maailmanennätysyritys. Kuinka pitkään aiotte pilkkiä?
Tavoite on saada pilkkiminen jatkumaan koko kisojen ajan. Tällä hetkellä ME on kuusi tuntia. Meillä on netissä liveseuranta, jossa kisaviikon aikana näkyy ennätyspilkkimisen ohella myös muun muassa saaliiden punnitusta.
MAIKKI KULMALA
http:pilkkiviikko.pudasjarvi.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
