Jälkirahoitusmallilla apua ahdinkoon
Syyskuussa tein liikenneministeri Merja Kyllöselle kirjallisen kysymyksen liittyen VT 8:n rahoittamiseen jälkirahoitusmallilla.
Lokakuussa ministeri Kyllönen vastasi ja katsoi, ettei aikataulu VT 8:n kohdalla anna siihen mahdollisuuksia.
Viimeisin uutinen kertoo, ettei liikenneinvestointeihin ole varattu riittävästi rahaa. Miten siis toteutamme tulevaisuudelle kaavailtuja liikennehankkeita?
Rohkenenkin siis edelleen esittää, että hallitus ja tietysti liikenneministeri Kyllönen pohtisivat uudelleen erilaisten rahoitusmallien käyttöönottoa. Tähän ei pitäisi olla mitään poliittista kynnystä, koska jo hallitusohjelmassa on sitouduttu selvittämään liikennehankkeiden toteuttaminen.
Valtiovarainministeriö asetti työryhmän selvittämään edellytyksiä uusien keinojen hyödyntämiselle liikenneinvestoinneissa. Osana tätä työtä selvitettiin myös valtion säästömahdollisuudet ja muut tehokkuushyödyt Infra Oy -nimellä kulkevan valtionyhtiön avulla. Valtionyhtiön valmistelun pohjalta ei jälkirahoitusmalleja kuitenkaan olla toteuttamassa.
Nyt olisi oiva tilaisuus laajentaa ajattelua siten, että myös kuntien yhdessä perustamat osakeyhtiöt olisivat mukana helpottamassa liikennehankkeiden rahoitusta.
Kunnat voisivat edistää itselleen tärkeitä liikennehankkeita perustamalla omia projektiyhtiöitään, jotka valtion takaamina hankkisivat uusiin teihin tarvittavat pääomat.
Myös alueiden yksityisyrittäjät voisivat osallistua näihin yhtiöihin ja sitä kautta olla mukana rahoittamassa hankkeita. Valtion ja kuntien kanssa sovittaisiin investoinnin takaisinmaksuaikataulusta.
VT 8 on länsirannikon elinkeinoelämän tärkein väylä. VT 8:n kunnostamiseen on varattu 100 miljoonaa euroa, mutta tuolla rahalla Turku–Pori-väli ei tule kuntoon.
Alueen kunnat näkevät kunnostamisen tärkeyden ja ovat siihen sitoutuneet – miksi emme siis antaisi luovuudelle tilaa, jos kunnilla olisi tahtoa?
Näin irtisanomisaallon pyyhkiessä Suomen yli ei pidä unohtaa työllistämisen merkitystä.
Jari Myllykoski
kansanedustaja
(vas.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
