SOTE-raportista sanottua
Lääkäriliitto moittii sote-esitystä monimutkaiseksi hallintohimmeliksi, jossa 34 sote-aluetta sirpaloittaa erikoissairaanhoidon. Se, että asiaa paikataan viidellä erityisalueella, ei järjestön mukaan luo kestävää rakennetta sosiaali- ja terveydenhuollolle.
”Terveydenhuollon palvelujärjestelmä ei voi toimia tasapainoisesti, ellei järjestämisvastuu ole yksissä, riittävän osaavissa käsissä”, liitto painottaa.
Lääkäriliitto kantaa kuntien tavoin huolta perusterveydenhuollon lähipalveluista.
”Laadukkaat lähipalvelut turvataan vain esitettyä vahvemmilla ja osaavammilla organisaatioilla, jotka vastaavat kaikkien palveluiden järjestämisestä”, tiedotteessa sanotaan.
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen pitää tärkeänä, että kunnat pääsevät sanomaan kantansa tiistaina valmistuneeseen esitykseen sosiaali- ja terveyspalveluista (sote). Monet kunnat ovat hänen mukaansa oikeutetusti huolissaan lähipalveluiden nykyistä yhdenvertaisemmasta saatavuudesta.
Haatainen myös odottaa, että sote-esitys näkyy hallituksen kehysriihessä torstaina.
”Keskeinen asia, joka vielä pitää käydä läpi perusteellisesti, on rahoitus ja kustannusvaikutukset kunnille”, hän toteaa Kuntaliiton tiedotteessa.
Sote-uudistuksessa on edelleen auki liian paljon isoja kysymyksiä, arvioivat oppositiopuolue keskustan kansanedustajat Juha Rehula ja Tapani Tölli.
He odottivat asiantuntijaryhmältä selkeämpää vastausta muun muassa siihen, miten sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitus järjestetään. Heidän mielestään uudistamisessa olisi pitänyt ottaa kunnon harppaus, joka jäi nyt ottamatta. Lisäksi Rehula ja Tölli pitävät ongelmallisena sitä, että 20 000–50 000 asukkaan kunnat eivät vieläkään tiedä rooliaan palveluiden järjestämisessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
