Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • TOIMITTAJALTA Arjen sovittelu kantaa demokratiaa

    Suomalainen yhteiskunta on

    kuin James Bondin suosikkidrinkki: ravistettu muttei

    sekoitettu. Kun lintukotoa on pahasti ravisteltu, muutokset luonnollisesti pelottavat ja ahdistavat.

    Sitä en kuitenkaan kykene

    ymmärtämään, miksi omat pelot ja epäluulot syydetään hyökkäykseksi muita vastaan.

    Mitä Suomelle on tapahtunut? Sitä pohtii selvästi lisäkseni moni.

    Kaupungistuminen sekä

    internetin kautta leviävä tieto

    ja viihde ovat vieneet kehitystä

    uusiin suuntiin. Perinteiset yhteisöt hajoavat yhtä lailla niin Tansaniassa, Intiassa kuin Suomessakin.

    Helsingistä ja muista suurkaupungeista löytyy yhden tutkimuksen mukaan ihmisiä, joilla on enemmän yhtäläistä keskenään kuin heillä on maanmiestensä tai -naistensa kanssa.

    Tavallaan ymmärrän sen. Silti city vastaan muu maa

    -selitys on vain osa eri suuntiin kulkevaa ylikansallista muutosvirtaa.

    Tämän lehden lukijakunnan kasvu kaupungeissa on siitä

    ainakin yksi todiste. Heillä on siis joko käytännön työ- tai harrastussuhde tai ainakin vahva kiinnostus maaseutuun.

    Meillä Suomessa puolueet ovat lähentyneet ideologisesti toisiaan. Perussuomalaiset on

    siitä selvin poikkeus. Onko nukkuvien ison joukon sisällä

    edelleen paljon tyytymättömyyttä, joka kuohuaa nyt yli?

    Vai onko niin, kuin jotkut ovat pohtineet, että hyvinvointimme lähestyy tyydyttymispistettä? Roomassa kerskakulutus ja henkinen laiskuus johtivat sen vuoksi rappioon.

    Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Petri Korhonen kaipasi kolumnissaan meille

    vastinetta ruotsalaiselle Expo-säätiölle.

    Expo on toimittajien ja

    tutkijoiden yhteinen ajatuspaja, joka seuraa ääriliikkeiden toimintaa. Se auttaa suhteuttamaan kuviteltuja kohkaamisia ja todellisia uhkia nopeammin kuin mihin akateeminen

    tutkimus taipuu tai mihin me toimittajat päivän uutistyössä kykenemme.

    Analyysia tarvitaan mielestäni paitsi ääriliikkeistä myös ennen kaikkea siitä, mihin

    niiden imu perustuu. Historia on täynnä varoittavia esimerkkejä siitä, miten kovaääniset mekastajat ottavat vallan, kun hiljainen enemmistö ihmettelee vierestä.

    Kaipaan myös suomalaiseksi

    vientituotteeksikin jalostunutta sovittelun taitoa. Se, että sovitaan, ei tarkoita, että ollaan kaikesta samaa mieltä, vaan

    että sovitaan, miten erilaisten

    kantojen kanssa eletään ilman väkivallan uhkaa.

    Jos palataan alun Bond-

    vertaukseen: ympäristön ravistelusta seuraa se, että meidän pitää jokaisen olla valmiita

    sekoittamaan omia aiempia ajattelumallejamme. Syntyy arjen sovintoja vastavoimaksi ääriäänille.

    Kuilun eri laitojen kovaääniset osoittavat, että erilaisuutta löytyy ihan meidän liki viiden miljoonan kantasuomalaisen omista joukoista. Siitä ei pidä syyttää muualta maahamme tulleita.

    Yhteiskunta toimii vain, kun tämä tunnustetaan eikä haikailla paluuta yhden kansallisen

    totuuden maailmaan, jota ei ole meillläkään koskaan ollut. Viime viikot ovat osoittaneet, että Suomessa saa kuitenkin olla eri mieltä ihan laillisesti.

    Kaikkialla näin ei ole, mikä on toimeentulon puutteen

    lisäksi suuri syy pakolaisuuden aaltoon. Siksi arjen demokratiasta kannattaa pitää kiinni enemmän kuin koskaan.

    Kaijaleena Runsten

    kaijaleena.runsten@mt1.fi

    @KiiRuns

    Avaa artikkelin PDF