Puolustusvoimat: Rahoituslisäys tarpeen, hankinnat täydentävät syntyneitä vajeita – ministeri Kaikkonen luonnehti perusteluita pitäviksi
Hallituksen kehysriihessä tekemät rahoituslinjaukset ovat iso mutta tarpeellinen lisäpanostus Suomen puolustuskykyyn, luonnehtii Puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen.
Puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen (vas.) kommentoi lisäpanostuksia yhdessä puolustusministeri Antti Kaikkosen kanssa pidetyssä infossa. LEHTIKUVA / Mikko Stig.Puolustusvoimain komentajan Timo Kivisen mukaan puolustusmateriaalihankinnoilla täydennetään pitkällä aikavälillä syntyneitä vajeita ja puutteita. Puolustusvoimat aikoo kasvattaa ampumatarvikkeiden ja varaosien varastomääriä pysyvästi.
Hallitus linjasi eilen miljardiluokan satsauksista Puolustusvoimille. Valtaosa rahoituksesta kohdistuu tarvikehankintoihin ja ennen kaikkea jo käytössä olevien ampumatarvikkeiden ja ohjusten lisähankintoihin. Kuitenkin myös uusien lennokkisuorituskykyjen hankintaa ja käyttöönottoa nopeutetaan, ja samoin vahvistetaan esimerkiksi tiedustelukykyä.
Kivinen huomautti, että moni muukin maa tekee tällä hetkellä päätöksiä puolustuksensa vahvistamisesta, mikä vaikuttaa tarvikkeiden saatavuuteen ja todennäköisesti myös hintaan.
”Me nojaudumme hankinnoissa joustavuuteen ja hyvään ennakkosuunnitteluun”, Kivinen sanoi.
Rahoitus mahdollistaa myös henkilöstölisäyksiä, jotka Kivisen mukaan käynnistyvät välittömästi.
Puolustusvoimien henkilöstömäärää lisätään puolustusselonteossa sovitun mukaisesti lähivuosina 500 henkilötyövuodella. Kertausharjoituksiin vuosittain kutsuttavien reserviläisten määrä puolestaan kasvaa 10 000:lla nykyisestä 19 300 reserviläisestä, puolustusministeriö kertoi jo eilen.
Kivisen mukaan sota Ukrainassa osoittaa Suomen puolustuksen kehittämisen lähtökohdat oikeiksi. Tähän kuuluvat laaja reservi ja moderniin teknologiaan perustuvat asejärjestelmät.
Komentaja sanoi, että puolustuskyvyn parantaminen on tarpeen Suomessa käytävästä turvallisuuspoliittisesta keskustelusta huolimatta.
”Jokaisen maan on varauduttava turvallisuusympäristön haasteisiin. Näitä tarpeita eivät poista kansainvälinen puolustusyhteistyö, sen syventäminen tai Nato-jäsenyyden mahdollinen hakeminen”, Kivinen sanoi.
Kivinen kommentoi lisäpanostuksia yhdessä puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) kanssa pidetyssä infossa.
Kaikkonen kertoi käyneensä tarkkaan läpi Puolustusvoimille ehdotettujen lisämäärärahojen perustelut ja vakuuttaa, että perusteet ovat pitävät. Hän kuvasi kokonaisuutta siten, että Suomi laittaa varastot kuntoon ja pitää puolustuksensa kunnossa.
Ministerin mukaan Suomen puolustus on ollut ennestään hyvässä kunnossa, mutta Ukrainan sodan myötä kaikki entinen on haastettu. Ukrainan sota on hänen mukaansa osoittanut, että puolustustarvikkeiden, ammusvarastojen ja maanpuolustustahdon on oltava kunnossa.
Kaikkosen mukaan lisäpanostusten tavoitteena on varmistaa, ettei sota tule koskaan Suomen rajoille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




