YM:n lantaohjeei auta maatiloja
Jätevedenpuhdistamot eivät suostu ottamaan vastaan nauta- ja sikatilojen lantaa.
Ympäristöministeriö ohjeisti
viime perjantaina lantaloiden täyttymisestä kärsiviä tiloja tiedustelemaan esimerkiksi jätevedenpuhdistamoista, voisivatko ne ottaa lantaa käsiteltäväkseen.
MT teki saman kysymyksen kymmenelle eri puolilla maata sijaitsevalle jätevedenpuhdistamolle. Yhdelläkään vastanneista puhdistamoista lantaa ei oteta vastaan.
”Ympäristölupamme ei mahdollista eläinperäisten lietelantojen vastaanottoa”, toteaa Kaakkois-Suomessa jätevesien käsittelystä vastaavan KSS Energia Oy:n johtaja Markku Tommiska.
Varsinais-Suomen elykeskuksen ylitarkastaja Mikko Jaakkola arvioi, että monilla tiloilla lantaloiden laajentaminen on väistämättä edessä.
Hänen mukaansa vaikea sää oli laukaiseva tekijä, joka toi esiin pinnan alla kyteneen ongelman.
”Monilla tiloilla esimerkiksi tilojen pesuun käytetään runsaasti vettä, mikä lisää lantalaan päätyvän tavaran määrää. Lantavarastoja ei ole välttämättä mitoitettu riittävän suurelle määrälle.” Sivu 9
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
