Ministeri Leppä luottaa viranomaisten valvovan kettujen mahdollista vientiä Kiinaan: "Mikäli toiminta on säädösten ja vientiehtojen mukaista, se voi toteutua"
Lepän mukaan viranomaisten tehtävä on varmistaa, että kuljetuksiin käytettävät autot on desinfioitu.
Jari Leppä ei pidä hyvänä ajatuksena kettujen vientiä Suomesta Kiinaan, mutta kuljetus voidaan toteuttaa, jos kaikkia säädöksiä noudatetaan. Kuva: Jaana KankaanpääMaa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ottaa kantaa sinikettujen mahdolliseen vientiin Kokkolasta Kiinaan.
"On toimivaltaisten viranomaisten tehtävä valvoa, että viennin ehdot täyttyvät. Tämä koskee niin eläintauti- kuin hyvinvointiehtojakin. Mikäli toiminta on säädösten ja vientiehtojen mukaista, se voi toteutua. Jos ehdot eivät täyty, se estetään."
Lepän mukaan viranomaiset myös varmistavat, että kuljetuksiin käytettävät autot on desinfioitu tautiriskien torjumiseksi.
"Esimerkiksi afrikkalaisen sikaruton leviämisessä ei pidä ottaa mitään riskejä. Luotan suomalaisten viranomaisten ammattitaitoon."
Leppä painottaa, ettei hän pidä hyvänä ajatuksena elävien kettujen vientiä Suomesta.
"Meillä on korkealuokkaista jalostusosaamista, jonka arvoa menetetään viemällä jalostuskettuja. Eläinten hyvinvoinnin ja alan itsensä kannalta Suomesta pitäisi viedä turkista, ei eläviä turkiseläimiä. Silloin tunnemme myös tuotanto-olosuhteet läpikotaisin."
Ministerin mukaan eläintuotanto on Suomessa vastuullista ja eläinten terveys ja tautien torjunta otetaan vakavasti. Turkisalalla on omat sertifikaatit, jotka painottavat erityisesti eläinten hyvinvointia. Työtä eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi tehdään koko ajan.
Siniketut oli määrä kuljettaa Kokkolasta Helsinkiin ja lennättää Kiinaan tänään lauantaina, mutta ainakin toistaiseksi kuljetukset on peruttu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
