"Jotkut muut toiminnot siitä varmasti sitten kärsii" – lisääntyneiden koronatestien ottaminen kyllä järjestyy, mutta henkilökunta otetaan jostain muualta
Flunssakausi ja kouluihin ja töihin palaaminen ovat lisänneet testimääriä eteläsavolaiskunnassa moninkertaisiksi. Testituloksen viipyminen ei kuitenkaan riipu näytteenotosta, vaan laboratoriosta.Koronaviruksen testausmäärät ovat nousseet syksyn tultua, kertoo Pieksämäen kaupungin johtava ylilääkäri Aino Rubini. Kesän hiljaisina jaksoina näytteitä saatettiin ottaa alle kymmenen päivässä, nyt niitä otetaan alkuviikon päivinä noin 50.
Alkuviikko on loppuviikkoa kiireisempää. Maanantaina näytteenottoja oli varattu lounaaseen mennessä jo noin 70.
Rubinin mukaan orastava syysflunssakausi näkyy kasvaneissa testimäärissä.
"Tietysti kaikki koulut ja päiväkodit ovat alkaneet, töihin on palattu ja Ihmiset liikkuvat paljon. Kyllä se näkyy näissä määrissä."
Pieksämäen kaupunki on ainakin toistaiseksi ollut viruksen tiimoilta onnekas. Tartuntoja on kyllä ollut sielläkin, mutta 17 000 asukkaan kaupungin nimeä ei löydy THL:n tilastoista kunnista, joissa on löydetty yli viisi tartuntaa. Koko Etelä-Savon maakunnassa tapauksia on tähän mennessä havaittu 56.
Koronavirustestejä tehdään kuitenkin jokaisena arkipäivänä, hoidossa olevista potilaista tarvittaessa myös viikonloppuisin. Näytteet otetaan Pieksämäellä ja toimitetaan Itä-Suomen laboratoriokeskuksen (ISLAB) analysoitavaksi useimmiten Kuopioon.
Pieksämäellä tavoite on pitää testauksen viive jatkossakin hyvin lyhyenä niin, että testiin pääsisi jo samana päivänä. ISLABin ruuhkiin ja viiveeseen ei Pieksämäeltä käsin taas voi vaikuttaa.
"Meillehän se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kiireettömistä hoidoista otetaan henkilökuntaa näytteenottoon. Jotkut muut toiminnot siitä varmasti sitten kärsii."
Testaaminen ei ole kaupungissa ainakaan vielä ruuhkautunut. Testiin pääsee useimmiten samana päivänä, tai viimeistään seuraavana. Tuloksen tulemiseen ISLABilta voi kestää muutama päivä.
"Jos on oikeasti tiedossa altistuminen koronapositiiviselle henkilölle, niin tulokset saadaan hyvinkin nopeasti tietoon. Ne menevät vähän eri reittiä", Rubini kertoo.
Testiin kannattaa Rubinin mukaan jatkossakin hakeutua matalalla kynnyksellä. Jos oireet kuitenkin johtuvat koronaviruksesta, on tartuntaketjuja pidemmältä ajalta hankala jäljittää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

