Kilpailuvirasto hyväksyi: Kesko ostaa Siwat ja Valintatalot
Ehtona on 60 Suomen lähikaupan myymälän myynti kilpailijoille.Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on maanantaina hyväksynyt yrityskaupan, jolla Keskon tytäryhtiö Ruokakesko Oy hankkii Suomen Lähikauppa Oy:n.
Suomen Lähikaupalla on yli 600 Siwaa ja Valintataloa ja yksi Euromarket.
Virasto asetti yrityskaupalle kuitenkin ehtoja. Keskon pitää myydä 60 Lähikaupan myymälää ja jatkaa määräajaksi hankintoja Lähikaupan käyttämältä tukulta, Tuko Logistics Osuuskunnalta. Jos jonkin myytäväksi vaaditun kaupan tai joidenkin kauppojen myynti ei ole mahdollista, Ruokakesko Oy:lle asetettu myyntivelvoite raukeaa.
K-ryhmän markkinaosuus päivittäistavarakaupan myynnistä on viraston mukaan 32,7 prosenttia. Lähikaupan markkinaosuus on 6,4 prosenttia. Virasto totesi, että yrityskauppa keskittää entisestään kaupan markkinoita.
"Suomen Lähikaupan kilpailuasema ja taloudellinen tilanne on kuitenkin pitkään ollut erittäin vaikea. Lähikaupan taloustilanteesta KKV:lle annettujen tietojen perusteella yhtiö olisi joka tapauksessa poistunut lähitulevaisuudessa markkinoilta", virasto toteaa tiedotteessaan.
KKV:n selvityksissä myös havaittiin, ettei Suomen Lähikaupalle ollut Ruokakeskon ohella muita kotimaisia tai ulkomaisia ostajaehdokkaita. Päivittäistavaramarkkinat olisivat siten keskittyneet ilman yrityskauppaakin."
Keskon ja Suomen lähikaupan välinen kauppa tehtiin alunperin marraskuussa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

