"Roistojen kanssa ei voi neuvotella", EU:n Mercosur-into nosti tuottajat varpailleen
Brysselissä vieraileva MTK:n johtokunta sai EU-komission varapuheenjohtajalta Jyrki Kataiselta vakuutuksen, ettei ruokaturvaa uhrata kauppaneuvotteluille Etelä-Amerikan maiden kanssa.
Tuottajia huolestuttaa naudanlihan tulva Eurooppaan, jos vapaakauppasopimus Etelä-Amerikan maiden kanssa toteutuu. Kuva: Markku VuorikariEU-komissio painaa jälleen eteenpäin Etelä-Amerikan maiden kanssa käytäviä Mercosur-vapaakauppaneuvotteluja. Tuottajajärjestössä mahdollinen brasilialaisen lihan tulva Eurooppaan herättää huolta.
"Tekisi mieli sanoa, että roistojen kanssa on vaikea neuvotella. Brasilialaisen ruuan turvallisuuteen ja dokumentaatioon ei voi luottaa", MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoi Brysselissä maanantaina.
Brasilialaiset liha-alan yritykset ovat jääneet kiinni useissa skandaaleissa, joissa pilaantunutta lihaa vietiin maasta väärennettyjen dokumenttien turvin.
Tuottajajärjestön johtokunta tapasi maanantaina sekä maatalouskomissaari Phil Hoganin että komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen.
"Mercosur-sopimus yritetään saada tehtyä. Sillä olisi valtava vaikutus kauppaan", Katainen perustelee komission halua saada neuvottelut päätökseen.
Komissaari vakuuttaa, että ruuan turvallisuuteen liittyvistä ehdoista ei tulla neuvotteluissa tinkimään. "Sopimus ei tule menemään läpi missään, jos ruokaturvaan liittyvät asiat eivät ole kunnossa."
Suurimmat kiistanaiheet neuvotteluissa ovat tällä tällä hetkellä naudanlihan ja etanolin tuontikiintiöt.
Käynnissä on neuvottelut myös Meksikon kanssa. Meksikoa Katainen pitää hyvänä vientimarkkinana esimerkiksi eurooppalaisille maitotuotteille.
Naudanlihantuottajia uhkaa mahdollisen Mercosur-sopimuksen lisäksi myös Britannian ero EU:sta. Naudanlihantuotannon omavaraisuus EU:ssa kasvaa reilusti, jos britit jäävät tullimuurin taakse. Varsinkin Irlannin tuottajat työntävät lihaa muihin EU-maihin, jos vienti Britanniaan vaikeutuu.
EU:n tuottajajärjestön pääsihteerin Pekka Pesosen mukaan edessä voi pahimmillaan olla markkinakriisi, jopa paniikki, jos Britit tipahtavat yhdessä yössä EU:n markkinoiden ulkopuolelle.
"Uskon, että molemmat osapuolet pystyvät kuitenkin sopimaan järkevästä siirtymäkaudesta. Meidän toiveemme olisi, että britit jäisivät tulliliittoon EU-eron jälkeenkin."
Pesosen mukaan on kuitenkin selvää, että kauppa brittien kanssa tulee vaikeutumaan ja se vaikuttaa hintatasoon EU:n sisämarkkinoille. "Riski naudanlihamarkkinan romahdukseen on olemassa, mutta toisaalta britit tarvitsevat naudanlihaa jatkossakin ja tuovat sitä jostain."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
