Kittilässä lunta noin 20 senttiä, eteläänkin saatetaan saada ensilumi
Liukkaaseen keliin on syytä varautua koko maassa perjantaiaamuna.Lapissa Kittilässä lunta oli torstaina iltapäivällä noin 20 senttimetriä, kertoo Ilmatieteen laitos STT:lle.
Seuraavan vuorokauden aikana lunta satelee Lappiin noin 5–15 senttimetriä.
Lapin sää muuttuu selkeämpään suuntaan yön aikana. Myös paikoin kovia tuulenpuuskia on luvassa huomiselle, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eero Hallavo STT:lle.
”Tunturien huipuilla on tosi kovaa puuskaa ja tuulta”, Hallavo sanoo.
Lumikuuroja voi huomenna yhä virrata Jäämereltä Lappiin, mutta sää on pääosin aurinkoinen. Lapin lämpötilat ovat noin 10 pakkasasteessa loppuviikosta.
Lapin sadealue alkaa pikkuhiljaa laskeutua Pohjois-Karjalaan päin maan keskivaiheen yli perjantain vastaisena yönä.
Maan etelä- ja keskiosiin voi sataa tulevien päivien aikana ensilumet. Ilmatieteen laitoksen mukaan ensilumi voi sataa eteläisimpään Suomeen jo perjantai-iltana.
”Läntisiltä merialueilta Pohjanlahdelta voi virrata merestä kosteutta saanutta ilmaa, ja sieltä voi tulla lumisadenauhoja”, Hallavo sanoo.
Lumikertymät jäävät kuitenkin todennäköiseksi melko pieniksi.
Maan etelä- ja keskiosissa kuuroja voi Ilmatieteen laitoksen mukaan muodostua pitkin päivää lauantaina ja sunnuntaina. Lämpötila on kuitenkin lähellä nollaa, ja siksi sateen olomuotoa voikin olla vaikea ennustaa.
Fintraffic on varoittanut Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla torstaina ja perjantaiyönä vallitsevasta huonosta ajokelistä ja liukkaista tienpinnoista.
Fintrafficin mukaan ajokeli on huono tai muuttuu huonoksi lumi- ja räntäsateen ja sohjoisten teiden vuoksi. Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan kosteiksi jääneet tienpinnat saattavat jäätyä illan ja yön aikana.
Lisäksi liukkaaseen keliin on syytä varautua koko maassa perjantaiaamuna. Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötila laskee yön aikana pakkaselle ja tienpinnat jäätyvät, minkä seurauksena ajokeli voi olla huono lähes koko maassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




