Kuluttajien luottamus on laskussa, mutta yhä vahvaa
Erityisesti luotto Suomen talouteen heikkeni.
Kuluttajien luottamusindikaattori syyskuulle on 20,2, kun se elokuussa oli 21,5. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTOKuluttajien luottamus talouden näkymiin on ollut laskussa koko kesän ajan, ja lasku on jatkunut syksyn saapuessa, käy ilmi Tilastokeskuksen kuluttajabarometristä. Kuluttajien luottamusindikaattori syyskuulle sai arvon 20,2, kun vielä elokuussa arvo oli 21,5 ja heinäkuussa 22,0.
Luottamusindikaattori on huomattavasti matalammalla tasolla kuin viime vuonna samaan aikaan. Lukema oli vuosi sitten 23,7. Kuluttajien luottamus on Tilastokeskuksen mukaan kuitenkin edelleen vahvaa.
Luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä laskua nähtiin erityisesti kuluttajien luottamuksessa Suomen talouden kehitykseen. Sen sijaan odotukset oman talouden kehittymisestä pysyivät ennallaan. Arviot työttömyystilanteesta ja kotitalouden säästämismahdollisuuksista heikkenivät vain hieman.
Kaikki neljä osatekijää olivat vielä syyskuussa Tilastokeskuksen mukaan hyvällä tasolla. Vuoden tarkastelujaksolla arviot maan taloudellisesta tilanteesta kuitenkin putosivat selkeästi.
Kuluttajabarometriin haastateltiin 1 104:ää Suomessa asuvaa ihmistä 3.–18. syyskuuta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
