Virolaiset päihittivät venäläiset kiinteistökaupoissa - kiinalaisten kaupat nousussa
Uudeksi talonostajien ryhmäksi ovat nousseet kiinalaiset.Virolaiset ovat ohittaneet venäläiset Suomessa tehdyissä kiinteistökaupoissa. Virolaiset hankkivat Suomesta viime vuonna 250 kiinteistöä, mutta venäläiset enää 155.
Uudeksi talonostajien ryhmäksi ovat nousseet kiinalaiset, Maanmittauslaitoksen johtava asiantuntija Juhani Väänänen kertoo.
Virolaisten reipas tahti jatkuu tänä vuonna. Virolaisten ostointo on kasvanut pikkuhiljaa vuodesta 2009 lähtien. Kaupan kohteena on useimmiten omakotitalo.
Samaan aikaan venäläisten ostointo on hiipunut. Kun he ostivat vuonna 2008 Suomesta 780 kiinteistöä, tahti on laskenut viidennekseen lomakiinteistökaupan loputtua.
Kiinalaiset ostavat omakotitaloja etenkin Helsinki-Vantaan lentokentän liepeiltä. Kauppojen määrä on parikymmentä vuodessa, mutta kertonee asumisen vakiintumisesta Suomeen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

