MTK:n Marttila hallitusohjelmasta: ”Hyvän metsänhoidon kunnianpalautus”
MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mukaan hallitusohjelman kirjaukset metsistä vievät Suomea oikeaan suuntaan.Ennen eduskuntavaaleja puhuttiin enemmän suomalaisesta metsäpolitiikasta kuin koskaan aiemmin ja se tuntuu näkyvän myös hallitusohjelmassa.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila arvioi tuoreeltaan hallitusohjelman kirjauksia metsistä ”hyvän metsänhoidon kunnianpalautukseksi”.
Hän sanoo työlistaa hyväksi, mutta muistuttaa, että työt ovat vielä tekemättä.
Suomen metsäpolitiikka halutaan pitää kansallisissa käsissä, metsien suojelu pitää perustua vapaaehtoisuuteen ja metsänomistajien päätösvaltaa metsien käytössä halutaan vahvistaa uudessa hallitusohjelmassa.
Metso- ja Helmi-ohjelmia myös jatketaan.
Myös ennakkovaikuttamiseen EU:ssa erityisesti metsien osalta halutaan vaikuttaa, jotta metsänomistajien asemaa, puun saatavuutta tai kustannuskilpailukykyä ei heikennetä.
Marttilan mukaan Eurooppa-politiikka on kaivannut ongelmien tunnistamista jo pitkään.
”Pitää olla aikaisemmin liikkeelle. Valtioneuvoston ja eduskunnan kanta on saatava jo komissiolla valmistelussa oleviin esityksiin, sillä jos jäämme odottamaan esitystä, niin olemme jo myöhässä.”
Kokonaisuudessaan metsien osalta Marttila antaa kirjauksille kiitoksen, joskin niiden toteuttamista hän myös odottaa.
”Ohjelmassa on hyvät ja selkeät linjaukset siitä, että hyvä metsänhoito edellä mennään. Terveet ja kasvavat metsät ovat parasta ilmastopolitiikkaa pidemmällä aikavälillä”, Marttila arvioi.
Myös lunastuslaki on viimein määrä uudistaa. Marinin ja Rinteen hallitusten ohjelmassa myös kirjaus lain uudistamisesta löytyi, mutta hallituspuolueet eivät päässeet yhteisymmärrykseen lain sisällöstä.
Marttila vaatii, että nyt lunastuslaki on vietävä maaliin.
”On löydyttävä yhteisymmärrys siitä miten korvaukset määritellään ja mikä korvauksen taso on. Maanomistajien kokema vääryys on korjattava.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







