Sahoille ja vanerille syntyi sopu työehdoista
Paikallinen sopiminen lisääntyy, palkankorotukset vastaavat yleistä linjaa.
Sahoille ja muille mekaanisen metsäteollisuuden työpaikoille löytyi neuvotteluratkaisu Metsäteollisuuden ja Teollisuusliiton neuvotteluissa. Kuva: Jaana KankaanpääTeollisuusliitto ja Metsäteollisuus hyväksyivät lauantaina valtakunnansovittelijan sovintoesityksen mekaanisen metsäteollisuuden uudeksi työehtosopimukseksi. Sopimus koskee lähinnä sahoja, vaneriteollisuutta ja puuelementtitehtaita.
Sopimuksen palkkoja korottava vaikutus vastaa yleistä linjaa. Jos ei paikallisesti muutoin sovita, sopimuksen palkkoja korottava vaikutus vuosina 2018 ja 2019 on keskimäärin 1,6 prosenttia vuodessa.
"Vaikeista lähtökohdista pystyimme rutistamaan yleisen tason mukaiset korotukset, mitä myös voi pitää hyvänä lopputuloksena. Ratkaisevaa oli myös se, että pystyimme torjumaan työnantajien ajamat heikennykset keskeytymätöntä vuorotyötä tekevien palkkoihin", Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Jari Nilosaari sanoo.
Sopimukseen sisältyy myös parannuksia luottamusmiesten korvauksiin.
Metsäteollisuuden mukaan työaikajärjestelmät joustavat jatkossa aiempaa enemmän ja mahdollistavat työajan tehokkaamman käytön juhlapyhinä sekä lisäävät mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen.
”Työajan joustot parantavat kapasiteetin käytettävyyttä", Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen sanoo.
"Paikallisen sopimisen merkitys korostuu palkankorotusmallissa, josta voidaan sopia paikallisesti toisin. Tämä koskee palkankorotusten ajankohtaa, määrää sekä tapaa."
Korotuskausi sisältää kaksi palkankorotusta, joista neuvotellaan molempina vuosina lähtökohtaisesti paikallisesti luottamusmiehen ja työnantajan välillä.
Työehtosopimuksen hyväksyminen tarkoittaa lakkojen peruuntumista. Teollisuusliiton julistama ylityökielto alkoi 22. päivä joulukuuta ja Teollisuusliitto oli ilmoittanut kahdesta seitsemän päivää kestävästä lakosta tammi- ja helmikuussa.
Työehtosopimuksen piirissä on noin 10 000 työntekijää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
