Tiilikainen vaatiitoimia työllisyydenparantamiseksi
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen mielestä Suomi tarvitsee nopeasti kasvu- ja työllisyysohjelman, jolla linjataan yrittäjyys- ja teollisuuspolitiikkaa.
Tiilikaisen mukaan Suomeen tarvitaan 200 000 uutta työpaikkaa: ”Muutoin emme selviä kestävyys- emmekä muistakaan vajeista.”
”Hallituksella on ollut kolme vuotta aikaa. Tuona aikana Suomen ongelmat ovat vain kärjistyneet. Työttömänä on jopa 400 000 suomalaista. Monilla alueilla työttömyysluvut ovat 1990-luvun lamavuosien tasolla.”
Tiilikaisen mielestä hallitukselta puuttuvat edelleen ratkaisut uusien työpaikkojen luomiseksi. Suomi on leikkausten ja veronkorotusten suossa.
”Hallitus toivoo yhteisöveron alennuksen tuovan työpaikkoja. Sen myönteiset vaikutukset tulevat vasta vuosien päästä, jos tulevat. Toistaiseksi päätöksestä eniten hyötyvät suuryritykset ovat kertoneet vain irtisanomisista”, Tiilikainen toteaa.
”Maaliskuun kehysriihessään hallituksella on vihoviimeinen mahdollisuus muuttaa Suomen suunta ja lunastaa suomalaisille antamansa työllisyyslupaukset.”
Tiilikainen näkee, että yrittäjät ja luonnonvara-alan edustajat ovat avainasemassa kasvu- ja työllisyysohjelman laatimisessa.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
