Aborttioikeus löytyy äänestyslipulta monissa USA:n osavaltioissa – konservatiivisten osavaltioiden aborttikieltoja voi mennä nurin
Monissa osavaltioissa äänestetään presidentinvaalien ohessa aborttioikeudesta.
Arizonassa äänestetään aloitteesta, joka lisäisi aborttioikeuden osavaltion perustuslakiin. Äänestyspaikka Phoenixissä kuvattiin presidentinvaalien alla. LEHTIKUVA/AFP .Yhdysvalloissa järjestetään presidentin- ja kongressivaalien ohessa monia osavaltio- ja paikallistason äänestyksiä, ja useassa osavaltiossa äänestetään tiistaina aborttioikeudesta.
Sen jälkeen kun korkein oikeus toissa vuonna kumosi aborttioikeuden liittovaltion tasolla taanneen Roe v. Wade -päätöksen, abortti on noussut yhdeksi Yhdysvaltain politiikan keskeisistä teemoista. Tuo niin sanottu Dobbs-päätös siirsi aborttioikeuden osavaltioiden ratkaistavaksi, ja monissa konservatiivisissa osavaltioissa onkin sittemmin säädetty varsin tiukkoja aborttikieltoja.
Nyt monissa osavaltioissa äänestetään aloitteista, jotka pääosin turvaisivat aborttioikeutta. Yhdysvaltalaisista enemmistö kannattaa oikeutta aborttiin, ja republikaanienemmistöisissäkin osavaltioissa aborttioikeutta turvaavien aloitteiden odotetaan menestyvän hyvin.
Aborttikysymys löytyy äänestyslipuista kahdessa vaa'ankieliosavaltiossa, joilla on suuri merkitys presidentinvaalien lopputuloksen kannalta: Arizonassa ja Nevadassa.
Arizonassa äänestetään aloitteesta, joka lisäisi aborttioikeuden osavaltion perustuslakiin. Aborttioikeus turvattaisiin sikiön elinkelpoisuuteen saakka. Tällä hetkellä Arizonassa abortti on kielletty 15 raskausviikon jälkeen.
Nevadassa äänestetään samankaltaisesta lisäyksestä perustuslakiin. Abortti on jo nyt Nevadassa sallittu 26. raskausviikkoon saakka.
Sekä Arizonassa että Nevadassa seurataan mielenkiinnolla, vaikuttaako aborttikysymysten mukanaolo naisten äänestysaktiivisuuteen. Tasaisissa vaa'ankieliosavaltioissa pienetkin muutokset voivat jopa ratkaista presidentinvaalien lopputuloksen.
Missourissa aborttikielto tuli voimaan kesällä 2022 ensimmäisenä osavaltiona heti korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen.
Floridassa abortti on kielletty kuudennen raskausviikon jälkeen, mutta nyt aborttioikeus yritetään lisätä osavaltion perustuslakiin. Floridassa lisäys perustuslakiin vaatii 60 prosentin enemmistön. Vaikka enemmistö floridalaisista kannattaa kyselyjen mukaan aloitetta, on epävarmaa, yltääkö se 60 prosentin rajapyykkiin.
Missourissa aborttikielto tuli voimaan kesällä 2022 ensimmäisenä osavaltiona heti korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen. Laki on yksi Yhdysvaltain tiukimmista, sillä se sallii abortin vain hätätapauksissa. Nyt osavaltiossa äänestetään aborttioikeuden takaavasta perustuslain lisäyksestä, jonka odotetaan menevän läpi.
Republikaanivaltaisessa Montanassa abortti on pysynyt sallittuna, ja sielläkin äänestetään aborttioikeuden lisäämisestä perustuslakiin.
Colorado ja Maryland puolestaan ovat demokraattivaltaisia osavaltioita, joissa aborttia ei olla kieltämässä, mutta joissa silti äänestetään aborttioikeuden lisäämisestä perustuslakiin. Niihin molempiin tullaan tekemään abortteja lähiseudun konservatiivisemmista osavaltioista, joissa on voimassa aborttikieltoja.
Coloradossa perustuslakiin ollaan jopa lisäämässä kohtaa, joka kieltäisi abortin poistamisen terveysvakuutuksen piiristä.
Liberaalissa New Yorkissa taas äänestetään lisäyksestä osavaltion syrjintää koskeviin lakeihin.
Erikoisin tilanne on Nebraskassa, jossa äänestetään kahdesta kilpailevasta lakialoitteesta. Toinen lisäisi aborttioikeuden osavaltion perustuslakiin, toinen taas lisäisi perustuslakiin nykyisin voimassa olevan kiellon, joka ei salli aborttia 12 raskausviikon jälkeen.
Jos molemmat aloitteet jostain syystä hyväksyttäisiin, enemmän ääniä saanut astuu voimaan.
Konservatiivisessa Etelä-Dakotassa äänestetään lakiesityksestä, joka ei ole yhtä salliva kuin muissa osavaltioissa. Se takaisi aborttioikeuden vain raskauden ensimmäisellä kolmanneksella. Toisella kolmanneksella abortti olisi sallittua syistä, jotka liittyvät äidin terveyteen.
Liberaalissa New Yorkissa taas äänestetään lisäyksestä osavaltion syrjintää koskeviin lakeihin, jotka kieltäisivät muun muassa raskauteen ja lisääntymisterveyteen liittyvän syrjinnän.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








