
Seuraavien päivien sää on syksylle tyypillistä harmaata ja tihkusateista
Sää on pohjoisessakin lauhtunut plusasteisiin. Etelätuuli puhaltaa ja loppuviikon ajan sää on pitkälti pilvistä ja sumuista, hajanaisia vesisateita tulee paikoin.Seuraavat päivät ovat melko samanlaisia keskenään. Pilvisyys on runsasta koko maassa. Paikoin tulee hajanaisia vesi- ja tihkusateita. Myös sumua esiintyy monin paikoin. Voisi siis sanoa, että sää on syksylle hyvinkin tyypillistä.
Lämpötila on plusasteiden puolella koko maassa, pitkälti niin päivisin kuin öisinkin. Lämpötila vaihtelee +1 ja +10 asteen välillä. Hyvin paikallisesti lämpötila voi laskea pakkasasteille öisin, mutta pääasiassa lämpötilan vuorokausivaihtelu on tällä hetkellä hyvin pientä. Se tarkoittaa sitä, että yö- ja päivälämpötilat eivät juuri eroa toisistaan.
Kohtalainen, ajoittain navakka etelätuuli lisää kuitenkin kylmän tuntua. Lauantaina sää hieman kylmenee, jolloin Keski- ja Pohjois-Lapissa on pientä pakkasta.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

