Näyttää vaisulta
Suomen Pankin eiliset tiedot eivät ilahduta ketään. Pankki ennustaa taantuman jatkuvan pitkälle ensi vuoteen ja senkin jälkeen on kasvu enemmän kuin uskon varassa.
Valtion velkaantuminen jatkuu ja velkasuhde voi nousta suuren laman lukemiin. Tämä merkitsee sitä, että julkinen velka ylittää 60 prosentin rajan. Samaan aikaan työttömyys jatkaa kasvuaan, mikä edelleen vähentää kulutusta ja investointeja ja lisää paineita julkiseen talouteen.
Suomi ei siis ole selviämässä lamasta kuin koira veräjästä. Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen hoputtaakin hallitusta ja etujärjestöjä sopimaan pitkästä työrauhasta, jotta talouden tervehtyminen pääsisi käyntiin.
Pankin mukaan suomalaiseen talouteen on kohdistunut tuplapaine. Toisaalta vienti on kärsinyt teollisuuden rakennemuutoksesta, toisaalta finanssikriisin aiheuttamasta taantumasta.
Suuren laman tekijät 1990-luvulla olivat markan yliarvostus ja itäviennin romahtaminen. Nyt syyt ovat erilaiset, mutta tilanne on lähes yhtä hankala.
Pankki on oikeassa varoittaessaan nuorisotyöttömyyden vaaroista yhteiskunnalle. Euroopassa on syntymässä menetetty sukupolvi, joka ei koskaan ole ollut oikeissa töissä.
Suomi on vielä matkan päässä Kreikasta ja Espanjasta, joissa nuorisotyöttömyys on jo yli 50 prosenttia, mutta vaaran merkit ovat näkyvissä meilläkin. Kun nuorista jo joka viides on työtön, on hälytyskellojen aika soida.
Suomessa tarvitaan nyt politiikkaa politikoinnin asemasta. Maa tarvitsee vakautusohjelman.
Työllisyyden parantaminen, investointien käynnistäminen ja velkaantumisen pysäyttäminen ei ole helppo tehtävä. Se on kuitenkin mahdollista, jos yhteistä tahtoa on.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
