Joulukukkia ostetaan 100 miljoonalla eurolla
Kauppapuutarhaliitto arvioi, että jouluun saakka yltävän jakson aikana Suomessa käytetään joulukukkiin noin 100 miljoonaa euroa, viidennes koko vuoden myynnistä.Summa on pysynyt ennallaan useita vuosia, vaikka myyntiin on tullut lisää erilaisia kukkia, kertoo toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.
Ainakin osaselitys on, että kukkia myydään kukkakauppojen lisäksi yhä enemmän vähittäiskaupassa. Siellä kukat ovat edullisempia, koska ne myydään nipputavarana ja kuluttaja pakkaa ne itse.
Joulunmyyntiin tulevia kukkia viljellään noin 150 puutarhalla eri puolilla maata. Valmistautuminen alkaa puutarhoilla jo tammikuussa. Silloin päätetään, mitä kasveja ja värejä jouluksi viljellään.
Suomalaiset viettävät joulua vahvasti perinteisiin nojaten.
”Odotamme, että joulukukkien kysyntä painottuu tuttuihin klassikoihin”, Jalkanen arvioi.
Joulutähti on suomalaisten ikisuosikki – mieluiten punaisena. Valkoisten osuus on noussut tasaisesti ja on kohta viidenneksen.
Suomessa viljellään noin sataa joulukukkalajiketta, mutta erikoisvärien ja kirjavien lajikkeiden määrät pysyttelevät pieninä, Jalkanen kertoo.
Ritarinkukkansa suomalainen haluaa punaisena, oranssinpunaisena tai valkoisena. Hyasintti miellyttää eniten vaaleanpunaisena.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

