Hallitus jatkaa kehysriihessä koronakriisin puintia – lisätalousarviosta tulee historiallisen suuri, arvioi pääministeri Marin
Luvassa on rahaa yritystukiin ja kuntien auttamiseen.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan koronaviruskriisin vuoksi lisätalousarviosta tulee historiallisen suuri. Lehtikuva / Heikki SaukkomaaHallitus jatkaa tänään työtään kehysriihessä, jossa päähuomio on koronakriisin hoitamisessa. Kriisiin vastaamiseksi ollaan laatimassa lisätalousarviota, jonka loppusumma nousee miljardeihin.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi Säätytalolle saapuessaan, että kehysriihessä sorvattava lisätalousarvio tulee olemaan historiallisen suuri. Hän korosti, että yritysten tukeminen vaikeassa tilanteessa on äärimmäisen tärkeää, ja hallitus pyrkii erilaisten tukien avulla varmistamaan, että yritysten toiminta voi jatkua.
Marin ei halunnut vielä mennä yksityiskohtiin siitä, miten esimerkiksi ravintoloita aiotaan tukea.
Marin arvioi lisäbudjetin valmistuvan tämän päivän aikana, mutta ei kertonut tarkempaa aikataulua.
Luvassa on rahaa yritystukiin ja kuntien auttamiseen. Valtio tulee velkaantumaan miljardien eurojen edestä ja valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) ennakoi lainatarpeen ylittävän 20 miljardia.
Tilanteen vakavuutta kuvasi eilen Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin arvio, jonka mukaan Suomen talous voi tänä vuonna supistua jopa 13 prosenttia kriisin seurauksena.
Edellinen lisäbudjetti annettiin viime kuussa. Silloin kriisin hoitoon suunnattiin 400 miljoonaa euroa ja eduskunta kasvatti summan noin miljardiin euroon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
