Lähitilan aamumaidosta kypsyy Leivonmäellä aitoa cheddarjuustoa
LEIVONMÄKI (MT)
Jukolan Maitotilan aamumaidosta ryhdytään jalostamaan aitoa cheddarjuustoa nelostien varressa Leivonmäellä Keski-Suomessa.
Juustomestari Markku Liias perusti Jukolan Juusto Oy:n entiseen liiketilaan, joka jäi tyhjilleen puolitoista vuotta sitten. Juustontuotantoon on käytössä 400 neliötä.
Juustolaa on rakennettu noin vuosi. Valtaosa koneista on räätälöity tilan mukaan. Juustokattila ja cheddarmylly on hankittu Kanadasta. Kun tuotanto saadaan täyteen vauhtiin, yritys työllistää kuusi ihmistä.
Maidon toimittaa juustomestarin veljen Pertti Liiaksen Jukolan Maitotila Oy. Navetta on vain neljän kilometrin päässä juustolasta.
”Tässä vaiheessa juustontekoon käytetään noin viidennes tilan puolen miljoonan litran maitomäärästä”, Pertti Liias kertoo. Lopun maidon noutaa Ruhan meijeri.
Aamulypsyn aloituksesta kestää enintään kolme tuntia, kun maito on juustolassa pastöroitavana. Maito kuljetetaan tilalta 6 000 litran säiliöllä.
Hera kuljetetaan toisilla säiliöillä takaisin tilalle vasikoiden juotavaksi.
Tilalla on nyt 251 lypsylehmää, jotka lypsetään amerikkalaisten suunnittelemalla 2x20 takalypsyasemalla. Vuonna 1987 Pertti Liias aloitti 25 lehmän parsinavetalla.
”Lypsyrobottia ei ole eikä tule”, isäntä sanoo.
Tilalla on kahdeksan ulkopuolista työntekijää. Seuraava navetanlaajennus on valmistumassa tynkäversiona, koska 500 lehmän ympäristölupa on juuttunut hallinto-oikeuteen.
Peltoa tilalla on 320 hehtaaria, pääosin omaa ja viiden kilometrin säteellä talouskeskuksesta. Vapon entisen turvesuon osto toi paljon hyvää peltoa.
Aamumaitoa pakataan myös kolmen litran pakkauksiin. Sitä myydään juustolassa lempeästi lämpökäsiteltynä onnellisen lehmän maitona.
Juustontuotannon vuosimääräksi on suunniteltu 50–80 tonnia. Tuotantoa on vara vaikka kaksinkertaistaa. Laitteiden kapasiteetti ja raakamaito riittävät.
”Investointi vastaa navetan rakentamista”, Markku Liias kuvaa jalostuspäähän kiinnitettyjä rahoja.
Saman katon alla toimii Karoliinan Kestikievari. Sen omistaja Pirjo Soilu uskoo, että yritykset täydentävät toisiaan.
Karoliinan Kahvimylly -yritys menetti suuren osan asiakkaistaan, kun nelostie sen kohdalla peruskorjattiin ja liittymä poistettiin. Kesäisin yritys toimii kahdessa paikassa, talvisin vain Leivonmäellä juustolan naapurina.
Soilun ja Liiaksen veljesten mielestä yritysten sijainti ei voisi parempi olla, nelostie on aivan vieressä.
Karoliinan Kestikievari on sisustettu vanhoilla maalaistavaroilla. Sinkkiämpäreistä on tehty lampunvarjostimet.
Nelostieltä syrjässä leipäjuustoa valmistava Pekka Hytönen toivottaa uuden juustontekijän tervetulleeksi. Osa toivotuksista tuli luottamustoimen puolesta, Hytönen on Leivonmäen kunnanhallituksen puheenjohtaja.
Hytönen käynnisti juustokattilan yhdessä juustomestari Tuomas Patjaksen kanssa. Meijeri-insinööriksi vuosi sitten valmistunut Patjas siirtyi Jukolan Juuston palvelukseen Arla Ingmanilta.
Juusto ei ole ainoa tuote, jonka teon Markku Liias ja Patjas hallitsevat. Miesten valmistamalla sahdilla avautui tie sahdinteon elokuisiin SM-kisoihin.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
