HS: Presidentin kanslian mukaan Niinistö ei ole puhunut Trumpin kanssa haravoinnista
Donald Trump on sanonut, että Suomi hoitaa metsiään esimerkillisesti muun muassa haravoimalla. Taustalla on ilmeisesti Suomen ja Yhdysvaltain presidenttien keskustelussa syntynyt väärinkäsitys.
Uutinen, jonka mukaan metsäpaloja torjutaan Suomessa haravoimalla on herättänyt hilpeyttä sosiaalisessa mediassa. Kuva: Säde AarlahtiYhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Suomen presidentti Sauli Niinistö tapasivat Pariisissa viime viikolla ensimmäisen maailmansodan 100-vuotismuistojuhlassa. Keskusteluissa sivuttiin myös metsien hoitoa.
Tasavallan presidentin viestintäpäällikkö Katri Makkonen kertoi HS:lle, ettei Pariisissa kuitenkaan ollut puhetta haravoinnista.
”Presidentti oli puhunut Suomen metsänhoidosta ja metsäpalojen tarkkailujärjestelmästä. Hän oli sanonut meidän hoitavan metsämme, ’we take care of our forests’”, Makkonen täsmensi.
Niinistön kommenteista kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Kalifornian laajojen maastopalojen tuhoalueella lauantaina vieraillut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump neuvoi amerikkalaisia ottamaan mallia Suomesta siinä, miten maastopaloja ehkäistään, kertovat kansainväliset mediat.
Trump kertoi keskustelleensa metsänhoidosta tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa. Trumpin mukaan Suomella ei ole ongelmaa maastopalojen suhteen, koska metsänhoitoon panostetaan.
”He käyttävät paljon aikaa [metsien] haravointiin ja siivoamiseen.”
Asian uutisoi Newsweek-lehti.
Juttua muokattu klo 15.14 lisäämällä, että IS kertoi Niinistön kommenteista ensimmäisenä.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
