Luonnonvarakeskus etsii vanhoja puutarhakasveja
Luonnonvarakeskus Luke kerää tietoja vanhoista paikallisista puutarhakasveista. Nyt toivotaan erityisesti tietoa koristekasveista ja etenkin sipulikukista. Lisäksi kaivataan vanhoja, punamaltoisia raparpereja.
Vanhat puutarhakasvit kiinnostavat tutkijoita monesta syystä.
”Vanhoilla koristekasveilla on kiistaton arvo. Ne ovat usein pitkäikäisiä, kestäviä ja helppohoitoisia. Lisäksi ne ovat sopeutuneet pohjoiseen ilmastoon ja sopivat suomalaiseen kulttuuriympäristöön”, sanoo vanhempi tutkija Sirkka Juhanoja Lukesta.
Myös vanhat viljelyssä olevat härkäpavut ja herneet kiinnostavat. Tietoa kaivataan omenan paikallislajikkeista Hannulan Talvi, Lemun Talvi ja Tammisaari.
Lukessa etsitään tietoa kaikista sipulikukista, jotka ovat kasvaneet 1950-luvulla tai sitä ennen. Tutkijoita kiinnostavat yhtä hyvin laajoina kasvustoina leviävät lajit kuin harvinaiset yksittäiset kasvit.
”Kerro meille helmililjoista, hyasinteista, kevättähdistä, krookuksista, käenrieskoista, laukoista, lumikelloista, narsisseista, pienistä varhaiskevään kurjenmiekoista, pikarililjoista, posliinihyasinteista, rusko- ja sahramililjoista, sinililjoista, tiikerililjoista, tulppaaneista ja varjoliljoista”, Juhanoja kannustaa.
Tietoa toivotaan myös harvinaisista sipulikukista, kuten kellohyasinteista, kevätlumipisaroista, jotka tunnetaan myös kevätkelloina, koiranhampaista, kuningasliljoista, madonnanliljoista, miekkaliljoista, paratiisililjoista, kesälumipisaroista eli suvikelloista ja tähdikkeistä.
Raparperi on yksi yleisimmistä kotipuutarhojen monivuotisista ja pitkäikäisistä kasveista. Siitä on kuitenkin vähän tietoa. Suomessa on ennen 1940-lukua viljelty puna- tai valkomaltoisia sekä aikaisia ohutvartisia raparperilajikkeita. Harvinaisia ovat myös vanhat makeat ja vähähappoiset raparperit.
Raparperi on helppo tunnistaa ja tietoja kerätään raparperin omistajaa haastattelemalla. Kuulutukseen voivat vastata myös kaikki vanhoista raparpereista tietävät henkilöt. Vastauksia toivotaan varsinkin Sisä-Suomesta ja Pohjanmaalta. Vastata voi heinäkuun loppuun asti.
Maikki Kulmala
www.luke.fi/kasvigeenivarat
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
