Kouvolan opetuspalvelupäällikkö: Koulujen ohjeistus uskonnollisista tilaisuuksista tuskin muuttuu merkittävästi, lasten tasavertainen kohtelu tärkeintä – "Ei niinkään se että taistellaan siitä mikä on sallittua"
Ohjeistus koulujen juhlista on jäänyt teoreettiseksi, koska korona-aikana yhteisiä juhlatilaisuuksia ei ole pidetty, huomauttaa Kouvolan kaupungin opetuspalvelupäällikkö Pirjo Piiroinen.
Oppilaalla ja huoltajalla pitää olla valinnanvapaus koulun järjestämiin uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisesta. Se, että tapahtuma sijaitsee kirkossa, ei kuitenkaan välttämättä tee tilaisuudesta uskonnollista. Kuva: Sanne KatainenPerustuslakivaliokunnan tuoreella täsmennyksellä koulujen tilaisuuksiin kirkossa on tuskin merkittävää vaikutusta, arvelee Kouvolan kaupungin opetuspalvelupäällikkö Pirjo Piiroinen.
"Kun ohjeistuksia on tarkennettu, koulut ovat hyvin selkeästi tietoisia siitä miten kuuluu toimia."
Vuonna 2019 apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen linjasi kouvolalaisesta koulusta tehdyn kantelun jälkeen, että uskonnolliseksi tilaisuudeksi katsottavaa päättäjäisjuhlaa ei olisi saanut järjestää kirkkosalissa.
Sen jälkeen koulujen ohjeistuksia on tarkennettu myös Kouvolassa. Viimeksi kesällä Opetushallituksen antamaa ohjeistusta käsiteltiin kasvatus- ja opetuslautakunnassa.
Kouvola noudattaa myös Kirkkohallituksen Kumppanuuden korit -ohjeistusta, joka linjaa kunnan sivistystoimen ja seurakunnan välistä yhteistyötä.
Ohjeistuksen mukaan uskonnollisista tilaisuuksista tiedotetaan etukäteen niin, että huoltajalla on mahdollisuus päättää osallistuuko lapsi tilaisuuteen vai ei.
Olennaisinta ohjeistuksessa on Piiroisen mielestä lapsen näkökulma: Kukaan ei saa tuntea itseään syrjityksi tai toisarvoiseksi. Niille, jotka eivät uskonnolliseen tilaisuuteen osallistu, on oltava tarjolla sisältörikas vaihtoehto.
"Minusta se on tärkeä näkökulma, ei niinkään se että taistellaan siitä mikä on sallittua ja mikä ei."
Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu tuli marraskuussa 2019, muutama kuukausi ennen koronapandemian rantautumista Suomeen. Koronan vuoksi keskustelu koulujen juhlista on pitkälti teoreettista.
"Uusi ohjeistus ei ole oikeastaan vielä todentunut, koska tilaisuuksia ei ole järjestetty korona-aikana. Ei viime keväänä eikä joulunakaan, ollaan jonkinlaisessa standby-tilassa."
Lue myös:
Perustuslakivaliokunta linjasi: koulujen juhlia voidaan jatkossakin järjestää kirkossa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
