Palvelunestohyökkäys tukkii verkkosivut joukkovoimalla
Palvelunestohyökkäys merkitsee keinotekoisen ruuhkan luomista verkkopalveluun sen lamaannuttamiseksi. Hyökkäykset ovat viime aikoina voimistuneet ja niitä tehdään yhä useammin.
Palvelunestohyökkäykset toteutetaan usein haittaohjelmien avulla, jotka kaappaavat lukuisten saastuttamiensa tietokoneiden kapasiteettia käyttöön hyökkäystä varten. Tietokoneen omistaja ei useinkaan havaitse, että hänen laitettaan käytetään hyväksi. Kuva: Jaana KankaanpääPalvelunestohyökkäyksessä kyseessä ei ole tietomurto, vaan käytön estäminen, korostaa tietoturva-asiantuntija Ilari Karinen Viestintäviraston kyberturvallisuuskeskuksesta.
Kaikki hyökkäykset eivät mitenkään voi tulla viranomaisen tietoon, eikä tarkkoja tilastoja niistä ole. Trendi on kuitenkin nouseva. Palvelunestohyökkäykset ovat yhä voimakkaampia ja niitä havaitaan yhä useammin.
”Se tiedetään, että hyökkäyksiä havaitaan päivittäin kaikkien operaattoreiden verkoissa.”
Useimmat palvelunestohyökkäyksistä ovat pieniä. Niiden kohteena voi olla esimerkiksi yksittäinen laajakaistaliittymä.
Suuret hyökkäykset herättävät laajaa huomiota, kuten suomalaisten pankkien verkkopalveluita kaataneet hyökkäykset vuodenvaihteessa.
Intohimoja herättävät kohteet alttiita
Jos verkkopalvelun katkeamisesta aiheutuu yritykselle suurta haittaa, voi olla paikallaan miettiä suojautumista. Ensimmäiseksi Karinen kehottaa pohtimaan riskiä: liittyykö yrityksen toimintaan jotain, joka houkuttaisi verkon aktivisteja?
Tällaisia piirteitä voivat olla tunnettuus tai kiinnostavuus jonkin aatteellisen toimijan näkökulmasta. Maaseudun elinkeinotkaan eivät välttämättä ole turvassa.
”Eläintalous herättää joissain ihmisissä vahvoja tunteita, enkä pidä mitenkään mahdottomana, että sen harjoittajiin kohdistettuja iskuja voitaisiin joskus tehdä myös verkossa.”
Käytännössä palvelunestohyökkäyksiä voi ehkäistä sopimalla varautumisesta oman operaattorin kanssa. Hyökkäyksen torjumiseksi se on estettävä, ennen kuin haittaliikenne pääsee yrityksen tietoverkkoon asti.
Lue lisää aiheesta maanantain MT:n Verkossa-sivulta!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
