Maria – nöyryyden esikuva
SANA marianpäiväksi
Marianpäivä, täydelliseltä nimeltään Marian ilmestyspäivä, on kevättalven merkkipäivä, johon on liitetty vanhastaan monia vuodentuloon ja säähän liittyviä enteitä. Niistä tutuin lienee sanonta: ”Mikä Mariana katolla, se vappuna vaossa.”
Kristilliselle seurakunnalle tämä paastonajan keskelle sijoittuva juhla tuo välähdyksen joulusta. Yhdeksän kuukauden kuluttua vietämme Herramme Jeesuksen syntymää. Suureen juhlaan valmistautuminen alkaa jo nyt.
Yhdeksän kuukautta kestää ihmisen kehitys ihmiseksi. Yhdeksän kuukautta on lapsen vanhemmilla aikaa valmistautua lapsen syntymään ja kasvaa äitiyteen ja isyyteen.
Jeesuksen äidille Marialle nuo kuukaudet olivat varmasti tärkeitä. Hän tajusi olevansa kirjaimellisesti siunatussa tilassa, siis sellaisessa tilanteessa, jossa hän sai olla mukana jonkin suuren asian toteutumisessa.
Taivaallinen sanansaattaja oli tuonut hänelle viestin siitä tehtävästä, johon hänet oli valittu: hänestä tulisi maailmaan syntyvän Vapahtajan äiti. Yhdeksän kuukauden siunattu tila antoi aikaa ajatella ja sulatella tätä ihmeellistä lupausta ja tehtävää.
On luonnollista, että hämmästys, pelko ja epäilykset hiipivät mieleen, kun enkeli oli ilmoittanut lapsesta, jonka Maria tulisi synnyttämään. Marian usko joutui kovalle koetukselle. Liittyihän syntyvän lapsen alkuperään niin paljon selittämätöntä ja yliluonnollista. Mutta Maria luotti Jumalaan ja uskoi, ettei Jumalalle mikään ole mahdotonta. Nöyrästi hän suostui saamaansa tehtävään.
Varmaan Maria koki raskauden ja synnytyksen aivan kuin kuka tahansa nainen. Hän sai iloiten seurata lapsensa kasvamista, olla hänestä ylpeä ja ehkä välillä huolissaankin niin kuin kuka tahansa äiti tai isä oman lapsensa puolesta. Maria joutui kokemaan myös sen mitä jokainen äiti ja isä pelkäävät eniten maailmassa, oman lapsensa kuoleman. Ensimmäisenä jouluna Maria piti sylissään pientä vauvaansa. Yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin hän piti sylissään kuollutta poikaansa
Keskellä paastonaikaa, Jeesuksen kärsimystien muistamista, Marianpäivä on iloinen juhla. Se tuo meille aavistuksen joulusta, siitä tapahtumasta, jota ilman pitkänperjantain ja pääsiäisen mullistava viesti ei voisi olla mahdollinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
