Kirkko toivoo lisää nuoria päättäjiksi
Seurakuntavaalit järjestetään isänpäivänä 9. marraskuuta. Vaaleissa valitaan kirkkovaltuutetut 430 seurakuntaan.
Seurakuntavaalit ovat edelleen ainoat vaalit, joissa 16-vuotiaat saavat äänestää. Ehdokkaan on oltava 18-vuotias.
Ehdokkaita arvioidaan olevan noin 22 000, joista valitaan 9 000.
”Kaipaamme ehdokkaiksi erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia. Olemme etsineet heitä partion ja poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa”, projektipäällikkö Mari Leppänen kirkkohallituksesta sanoo.
Tulevat vaalit ovat erityisen tärkeät.
”Kirkon rooli suomalaisessa yhteiskunnassa on murroksessa. Mikä on kirkon rooli tulevaisuudessa?”
Taloustilanne määrittää seurakunnan toimintamuodot. Jostain on luovuttava ja sen päättävät kirkkovaltuutetut.
”Tulevat kuntaliitokset vaikuttavat myös seurakuntiin, sillä ne yhdistyvät samassa yhteydessä. Miten tuttu paikallinen identiteetti voidaan säilyttää”, Leppänen miettii.
Seurakuntavaaleissa äänestetään laiskasti, sillä vain noin joka viides vaivautuu uurnille. Leppänen toivoo äänestysprosentin nousevan. Sen eteen kampanjoidaan ahkerasti.
Kirkollisvaaliehdokkaiden etsintä on loppusuoralla, sillä ehdokaslistat pitää jättää ensi maanantaina, 15. syyskuuta.
Ehdokkaaksi voi asettua rippikoulun käynyt kirkon jäsen, joka täyttää 18 vuotta viimeistään 9. marraskuuta eli vaalipäivänä.
Tavoitteena on saada jokaiseen seurakuntaan kaikenikäisiä, erilaisissa elämäntilanteissa eläviä ja useita aloja edustavia luottamushenkilöitä, jotka antavat kokemuksensa ja näkemyksensä seurakunnan käyttöön.
Seurakuntavaalien teemana on Usko hyvän tekemiseen.
Seurakunnan luottamushenkilö tuo seurakuntalaisen äänen päätöksentekoon. Hän puolustaa seurakunnan avoimuutta viestinnässä ja päätöksenteossa.
Seurakuntavaaleista on tietoa osoitteessa seurakuntavaalit.fi.
SARI KESKITALO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
