Kunnanjohtaja halusi miljonääriksi mutta tyytyi 7 000 euroon
Suomen nuorin kunnanjohtaja Matias Hildén tekee uraa myös visailuisäntänä. Tammikuussa hän oli itse kilpailijana kisaamassa Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa.
Kunnanjohtaja Matias Hildénin vetämä perjantainen tietovisa on jo perinne Puumalassa. Kuva: Petteri KivimäkiRavintola Virrassa Puumalan keskustaajamassa on tupa täynnä. Olut virtaa talvisessa perjantai-illassa suuren Saimaan rantamilla.
Suomen nuorin kunnanjohtaja, Pälkäneeltä lähtöisin oleva 28-vuotias Matias Hildén valmistautuu vetämään perjantaista tietovisailua.
Se on ollut perinne siitä asti, kun Hildén aloitti työssään Puumalassa kunnanjohtajana neljä vuotta sitten. Perjantaiset istunnot keräävät suuren suosion, ja osa visailijoista saapuu paikalle joka viikko.
Tietovisailuharrastus vei kunnanjohtajan televisioon asti.
Varman päälle pelaaminen toi tuottoa
Hildén selvitti tammikuussa tiensä Haluatko miljonääriksi -ohjelmaan ja poistui tv-studiosta 7 000 euroa rikkaampana.
”Jäihän siinä jossiteltavaa, mutta lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Pelasin tosi varman päälle ja käytin oljenkorsia sellaisissakin kysymyksissä, joissa olisi voinut tehdä valistuneen arvauksen”, Hildén toteaa.
Hildén eteni vakaasti kohti 10 000 euron kysymystä. Kun taskussa oli 7 000 euroa, hän päätti kuitenkin jättää leikin kesken.
”Se oli kymmenes kysymys, jossa päätin lopettaa. Minulla ei ollut mitään tietoa oikeasta vastauksesta, joten onnistumisprosentti oli 25. Väärällä vastauksella olisin hävinnyt 6 000 euroa ja oikealla voittanut 3 000. Tuotto-panossuhde riskinotossa ei ollut kohdallaan”, hän perustelee.
Hildén päätti hakea mukaan kisaan, sillä hän seurasi tv-ohjelmaa säännöllisesti nuorempana.
”Innostuin kun kuulin, että Haluatko miljonääriksi palaa ruutuihin. Kyseessä on viihdyttävä, kilpailijaystävällinen formaatti, jossa en nähnyt huonoja puolia.”
Hildén sai kuulla valinnastaan kisaan muutamia viikkoja ennen kuvauspäivää. Kilpailusuoritukseen hän valmistautui tietosanakirjaa lueskelemalla.
”Eipä siitä ollut mainittavampaa hyötyä”, hän naurahtaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
