Sinisten uusi puheenjohtaja haluaa rakentaa yrittäjyyspuoluetta
Petri Roininen johtaa pörssiyhtiö Investors Housea ja nyt myös Sinisiä.Siniset on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen Petri Roinisen. Roininen on pörssiyhtiö Investors House Oyj:n toimitusjohtaja ja koulutukseltaan diplomi-insinööri. Hän toimii myös Suomen Yrittäjien Kasvuyrittäjäverkoston puheenjohtajana.
Roinisen mukaan Suomi tarvitsee yrittäjyyspuolueen, sillä yrittäjyys kannattelee Suomea. "Nykyhallitus ei kannattele yrittäjyyttä. Siniset tähtäävät takaisin eduskuntapuolueeksi vuoden 2023 vaaleissa."
Sinisten ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin jatkokaudelle 26-vuotias tuotantotalouden kandidaatti Tiina Ahva. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin paloesimies Ari Jalonen ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Tommi Aalto. Puoluesihteeriksi valittiin nuorisopastori Toni Eronen.
“On korkea aika haastaa vanhat puolueet uudella puoluejohdolla. Me rakennamme Suomeen yrittäjyyspuolueen, joka kunnioittaa perinteitä ja uudistaa rakenteita”, sanoo Sinisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Tiina Ahva.
Lisäksi Siniset valitsivat puoluevaltuuston ja hyväksyivät uudet säännöt puolueelle. Uusien sääntöjen mukaan jokaisella puolueen henkilöjäsenellä on äänioikeus puoluekokouksessa.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

