Kyseenalaista kunniaa jaossa ‒ Suomen surkeinta kylätietä etsitään jälleen
Vuoden 2023 surkein kylätie valitaan yleisöäänestyksellä marraskuun lopulla.Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry etsivät jälleen Suomen surkeinta kylätietä. Kilpailulla yhdistykset haluavat muistuttaa, että vähäliikenteinen maaseudun tie ei ole vähempiarvoinen.
”Maaseudun tiestö on Suomen kaupunkien ja kasvukeskusten elämää mahdollistavaa lähiverkkoa, joka tuottaa monenlaista taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä maaseudulle että kaupunkeihin”, yhdistysten tiedotteessa muistutetaan.
Suomen Kylät ry muistuttaa, että maaseudun veronmaksajatkin ansaitsevat vastinetta veroilleen.
”Kuvakilpailu tuo esiin tiestömme kuntoa ja tilanne on monin paikoin huolestuttava. Viemme päättäjille viestiä, että ambulanssien ja pelastusviranomaisten on pystyttävä ajamaan myös maaseudulla. Nyt tarvitaan tekoja. Korjausvelka ei saa enää kasvaa. Tunnin junien sijaan on maaseudun tiestöä puolustettava liikennepolitiikan resurssijaossa”, toteaa Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto tiedotteessa.
Tiestön korjausvelka on jatkanut kasvuaan ennätysalhaisen päällystysohjelman ja rajun kustannusten nousun myötä, tiedotteessa muistutetaan.
Tilanteeseen on luvattu muutosta.
”Hallitus on osoittamassa budjetissa 250 miljoonaa tieverkon korjausvelan alentamiseen ja se tulee akuuttiin tarpeeseen. Korjausvelka realisoituu jatkuvasti etenkin vähäliikenteisen tieverkon käyttäjille”, toteaa Suomen Tieyhdistys ry:n toimitusjohtaja Simo Takalammi tiedotteessa.
Suomen surkein kylätie vuosimallia 2023 valitaan yleisöäänestyksellä marraskuun lopulla. Tien voi ilmoittaa kilpailuun lähettämällä kuvan ja kirjoittamalla, miten tie hankaloittaa elämää. Kilpailun ohjeet ja säännöt löytyvät sivustolta: www.suomenkylat.fi/surkeinkylatie
Viime vuonna kilpailun voitti Olli Alakorven ottama kuva Siikajoella sijaitsevasta Siikajoen tien sorapintaisesta osuudesta. Voitto huipentui Suomen surkeimman kylätien kansanjuhlaan Siikajoella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





