Maalämpöputki pellossa jopa puolet porakaivoa halvempi
Maalämpöputki täytyy asentaa huolellisesti, sillä se kestää
kiviä ja kolhuja
vesijohtoputkea heikommin.
Maalämpöputken kaivaminen peltoon tai muuhun pintamaahan saattaa olla jopa puolet halvempi kuin porakaivo, liiketoimintapäällikkö Erkki Vainionpää Vesiniemiseltä Sastamalasta arvioi.
Hänen mielestään putken kaivamista lähimaastoon kannattaa harkita ainakin maatiloilla.
Toimitusjohtaja Janne Heinonen Enermixistä Tampereelta sanoo, että 600 metrin putken vaakaveto pintamaahan tulee 2 000–4000 euroa halvemmaksi kuin 200 metrin porakaivoputkisto.
Hintaero riippuu lähinnä siitä, onko rakentajalla tai tuttavalla kaivuri eli paljonko kaivurityö maksaa. Kuitenkin asennus pintamaahan on lähes kaikissa tapauksissa halvempaa kuin kaivon poraaminen.
Yrittäjä Veli-Heikki Moilanen Jämptijuttu Ky:stä Ylivieskasta muistuttaa kuitenkin, että ”kotikonstein” asennettu putki voi tulla kalliiksi. Ammattilaisen tekemänä porakaivo ja asennus toimii varmemmin.
Hänen mukaansa kaivon ja pintamaa-asennuksen ero jää kaivon syvyydestä riippuen usein alle tuhannen euron.
Porauksen hinta vaihtelee selvästi vähemmän kuin kaivaminen pintamaahan. Porakaivon ja putken hinnaksi voidaan laskea 29–35 euroa metriltä, jolloin 150-metrinen porareikä asennuksineen maksaa 4400–5200 euroa.
Porakaivon hintaan vaikuttaa paljon se, kuinka pitkälti yläreunaan tarvitaan kallista teräsputkea. Teräsputki nostaa metrihinnan kaksin-kolminkertaiseksi. Jos kallio löytyy vasta 50 metrin päästä, alkaa hintaa kertyä runsaasti.
Peltoon tai lähimaastoon kaivetun putken kokonaishinnasta kaivuutyö voi muodostaa puolet.
Maatiloilla paras aika kaivaa lämpöputkea on syksy sadonkorjuun jälkeen. Salaojaurakoitsijan käyttöä kannattaa pohtia.
Lämpöputken teho riippuu maaperästä. Kosteassa savimaassa putki kerää lämpöä parhaiten, sorassa ja hiekassa tarvitaan pitempi putki.
Hyvällä pellolla 400–450 metrin putki tuo riittävästi lämpöä 8 kilowatin pumpulle, joka riittää jopa parinsadan neliön suuruisen talon lämmittämiseen. Soramaastossa tarvitaan 500–600 metrin putki.
Janne Heinonen muistuttaa, että pintamaassakin kannattaa käyttää maalämpöputkea, joka pystyy ohutseinäisempänä (paksuus 2,4 milliä) keräämään lämpöä huomattavasti paremmin kuin normaali 3,5 milliä paksu vesijohtoputki.
Maalämpöputki täytyy asentaa huolellisesti, sillä se kestää kiviä ja kolhuja vesijohtoputkea heikommin.
Uudiskohteissa putket kannattaa kaivaa maastoon ennen talon rakentamista, jolloin liitoskohta vedetään valmiiksi perustusten alta oikeaan kohtaan.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
