Kataja kepittäisi metsänomistajaa
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja väläytti 10.2. Ylen haastattelussa metsämaksua tai -veroa. Hänen ehdotuksessaan metsäverojärjestelmässä annettaisiin keppiä niille metsänomistajille, jotka eivät myy metsäänsä.
Metsänomistajalta perittäisiin kiinteistöveronomainen hehtaarikohtainen metsämaksu, jonka saisi vähentää verotuksessa puukaupan yhteydessä.
Tällä hetkellä metsien hankintaa verotetaan varainsiirtoverolla ja perintöverolla, metsien tuottoa puunmyyntiverolla, eli metsistä maksetaan jo nykyään veroja eri muodoissa.
Kataja ehdottaa verojärjestelmän remonttia, joka nostaisi metsän verotusta huomattavasti. Metsien kiinteistövero on torjuttu useaan otteeseen mutta Kataja on nyt ideoimassa sitä takaisin metsämaksuksi tai -veroksi naamioidun kiinteistöveron muodossa.
Kataja perustelee metsämaksua sillä, että puu ei liiku riittävästi. Todellisuudessa puukauppa on tällä hetkellä hyvällä tolalla ja käynnissä vahvasti. Tämän talven puukauppaan on vaikuttanut alkutalven lauha sää, koska metsissä on jouduttu odottelemaan pakkasta ja kestävää maapohjaa.
Nyt tilanne on kuitenkin parantunut ja kauppa käy. Puukauppa toimii tälläkin järjestelmällä hyvin, joten puukaupan vauhdittamiseksi esityksen toimenpiteitä ei tarvita.
Puuta pitää hyödyntää järkevästi, uusia keksintöjä etsien. Puulle tulee löytää uutta käyttöä muun muassa energiantuotannossa, rakentamisessa ja puusepäntyössä sekä uusia materiaaleja kehitettäessä, ei lisätä kustannuksia. Puu on maamme tärkein luonnonvara ja sen moninaiset mahdollisuudet on otettava täysimääräisesti käyttöön.
Metsää ei pidä verottaa nykyistä enempää, koska metsän tuotto on paljon pitemmällä ajalla kuin muutamissa vuosissa ja verot kertyvät kyllä vuosien mittaan.
Ari Torniainen
kansanedustaja (kesk.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
