Kannustustakotikokkailuun
Ravitsemusterapeutti ja terveystieteiden maisteri Pirjo Saarnia opastaa Terveellistä ruokaa vartissa -kirjassaan suosimaan itse tehtyä ”arkipikaruokaa” valmisruokien sijaan.
Saarnia uskoo, että kiireisessä lapsiperheen arjessakin vanhemmilta löytyy päivittäin vartti kotoiseen ruuanlaittoon, kunhan ruokakaapeissa on tähän valmius. Oikea asenne toki myös tarvitaan.
Kotiruokaa valmistamalla on mahdollisuus säästää suuria summia, muistuttaa Saarnia.
Ravitsemusterapeuttina hän käy kirjassaan läpi terveellisten ruokavalintojen perusteita. Ne täydentävät varsinkin nuorissa perheissä sopivasti koulun kotitaloustunneilla saatua ravitsemustietoa.
Puolet kirjasta on omistettu nopeasti valmistuville, helppotekoisille ruokaohjeille. Maukas ruoka ei tarvitse monimutkaisia raaka-aineita ja oikominen sallitaan.
Tällä kirjalla pääsee hyvin alkuun kotoisessa, terveellisessä arkiruuanlaitossa. Kannustan kiireisiä perheitä tutustumaan.
MAIKKI KULMALA
Pirjo Saarnia: Terveellistä ruokaa vartissa. 180 sivua. Otava 2012.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
