Vajaat 380ilvestä saaliiksi
Ilveksia saatiin saaliiksi helmikuun lopussa päättyneellä pyyntikaudella 379 yksilöä. Määrä on 10 ilvestä pienempi kuin viime pyyntikaudella.
llves on Suomen runsaslukuisin suurpeto ja niiden määrä on kasvanut voimakkaasti viimeisten 10 vuoden aikana. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tuoreimman kanta-arvion mukaan ilveksiä on 2 300–2 600 yksilöä koko maassa.
Kannanhoidollisia lupia ilveksen pyyntiin haettiin Suomen riistakeskukselta yhteensä 990. Lupia myönnettiin 404.
Luvat suunnattiin ilveksistä
kertyneiden havaintojen perusteella tiheimmille ilvesalueil-
le.
Metsästys suositeltiin kohdistamaan ensisijaisesti yksilöihin, jotka liikkuvat säännöllisesti potentiaalisen vahinkokohteen tai pysyvän asutuksen läheisyydessä tai aiheuttaa paikallisissa asukkaissa perusteltua huolestumista.
Ilveksen kanta-arvion tarkentamiseksi Varsinais-Suomen, Etelä-Hämeen, Kaakkois-Suomen ja Kainuun alueella tehtiin vastikään metsästäjien, riistakeskuksen ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen yhteistyönä mittava maastolaskenta.
Laskentaan osallistui yli viisituhatta vapaaehtoista metsästäjää.
Laskennalla selvitettiin laskentapäivänä alueella olleiden ilvespentueiden määrä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos antaa uuden arvion Suomen ilveskannasta alkukesällä.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
