Ulkomaalaiset marjanpoimijat pitivät nuotiota metsäpalovaarasta huolimatta – palomestarilta ja toimialajärjestöltä ohjeita ohikulkeville
Ulkomaalaistaustaiset marjanpoimijat eivät ymmärtäneet ohikulkevien ihmisten kehotuksia nuotion sammuttamisesta.Metsäpalovaroitus on voimassa suuressa osassa maata. Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö Arktiset Aromit ry kertoo tiedotteessaan tapauksesta, jossa ulkomaalaistaustaiset henkilöt ovat kiellosta huolimatta pitäneet nuotiota Siikalatvan seudulla.
Poimijat eivät ilmeisesti ymmärtäneet paikalle sattuneiden suomalaisten kehotuksia nuotion sammuttamisesta. Kyseiset poimijat eivät olleet Arktisten Aromien jäsenyritysten poimijoita.
Kaikkien Arktisten Aromien jäsenyritysten poimijat perehdytetään huolella suomalaisiin toimintatapoihin aiesopimuksen mukaisesti.
Järjestön mukaan vastaavanlaisissa ongelmatilanteissa yhteys kannattaa ottaa suoraan siihen yrityksen, jonka alaisuudessa marjanpoimijat työskentelevät.
Kaikilla ulkomailta tulleilla poimijoilla on oltava mukana työnantajiensa yhteystiedot. Yritykset ovat kuitenkin aktiivisesti ohjeistaneet työntekijöitään, minkä vuoksi järjestäytyneen marjanpoiminnan aiheuttamat ongelmat ovat vähentyneet.
Jokilaakson päivystävän pelastuslaitoksen palomestari Marko Talus muistuttaa, että avotulen teko ei ole jokamiehen oikeus, vaan siihen täytyy kysyä lupa maanomistajalta.
Talus kertoo, että metsäpalovaaran aikana nuotion pito on keskeytettävä välittömästi ja sen sammumisesta on oltava täysi varmuus. Nuotio ei saa jäädä kytemään. Jos kyseessä on maastopalon vaara, on järkevää soittaa yleiseen hätänumeroon.
Voimassa olevat metsäpalovaroitukset voi tarkistaa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

