Äitiyspakkauksen nimi pysyy entisellään – enemmistö ei halunnut muutosta
Äitiyspakkauksen nimi säilyy ennallaan.
Äitiyspakkauksen jälkeen eniten ääniä saivat vauvapakkaus ja perhepakkaus. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDERKela teki marraskuussa kyselyn uudesta nimestä pakkaukselle, mutta lähes 60 prosenttia vastanneista halusi pitää nimen entisellään. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan tulos osoittaa, ettei nimenvaihto ole ajankohtainen.
Kelan kyselyyn tuli lähes 30 000 vastausta kuudessa viikossa. Äitiyspakkauksen jälkeen eniten ääniä saivat vauvapakkaus ja perhepakkaus.
"Perinteiset nimet vetoavat arvoihin ja muistoihin", sanoo Kelan kielenhuoltaja Jenni Viinikka tiedotteessa. Hänen mukaansa äitiyspakkaus ei ole nimenä ongelmaton, koska etuus on tarkoitettu koko perheelle.
Ehdotuksia pyydettiin myös ruotsiksi, ja vain joka viides vastaajista säilyttäisi nykyisen nimen moderskapsförpackningen. Uudeksi nimeksi ehdotettiin muun muassa babylåda ja babybox.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
