EU-jäsenyyden kannatus pysynyt ennallaan
STRASBOURG (MT)
EU-jäsenyyden suosio ei ole muuttunut Suomessa eikä juuri muuallakaan unionissa.
53 prosenttia suomalaisista ja tasan puolet EU-kansalaisista pitää oman maansa EU-jäsenyyttä yleisesti ottaen hyvänä asiana. Lukemat ovat samat kuin vuosi sitten.
Kesän aikana toteutetun eurobarometri-kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset sijoittuvat EU-asenteissaan aivan unionimaiden keskiarvon tuntumaan.
17 prosenttia suomalaisista ja kaikista EU-kansalaisista pitää unionijäsenyyttä huonona asiana. Kolmannes kansasta vastaa, että EU ei ole sen enempää hyvä kuin huonokaan asia.
Kaikkein EU-myönteisimpiä ihmiset ovat Luxemburgissa, Saksassa ja Irlannissa.
Kielteisimmin unioniin taas suhtaudutaan talouskriisistä kärsivässä Kyproksessa. EU-kriittisyys on voimissaan myös Tšekissä, Britanniassa ja Kreikassa.
70 prosenttia suomalaisista uskoo, että Suomen ääni kuuluu EU:ssa. Suomen vaikutusvaltaan uskovien osuus on kuitenkin vähentynyt vuoden aikana 8 prosenttiyksikköä. Kaikkein varmimpia oman maansa äänen kuuluvuudesta EU-pöydissä ovat saksalaiset ja ruotsalaiset.
Vähiten oman maansa vaikutusvaltaan uskovat kreikkalaiset ja kyproslaiset.
Suomalaiset eivät innostu siitä, että EU-komission puheenjohtaja valittaisiin eurovaalien tuloksen perusteella.
Vain 45 prosenttia suomalaista sanoo, että puheenjohtajavaali innostaisi vaaliuurnille, kun kaikista EU-kansalaisista niin ajattelee 55 prosenttia.
Eurovaaleissa äänestämistä suomalaiset kuitenkin pitävät tärkeänä. 72 prosenttia kansasta pitää eurovaaleissa äänestämistä parhaimpana keinona vaikuttaa EU-asioihin. Osuus on 6 prosenttiyksikköä vuodentakaista suurempi.
Vähiten äänestämisen voimaan uskotaan Liettuassa, Puolassa ja Kyproksella.
Niukka enemmistö EU-kansalaisista ajattelee, ettei demokratia toimi unionissa. Tyytyväisimpiä EU-demokratiaan ollaan Tanskassa ja Belgiassa sekä Itä-Euroopan maissa. Tyytymättömimpiä taas Etelä-Euroopassa ja Britanniassa.
Suomessa niukka enemmistö on tyytyväinen EU-demokratiaan, mutta osuus on vuodentakaiseen verrattuna pudonnut.
EU-komission tilaaman tutkimuksen toteutti TNS Opinion. Sitä varten haastateltiin lähes 28 000 EU-kansalaista 28 jäsenmaassa.
NIKLAS HOLMBERG
Kaikkein
varmimpia oman maansa
äänen kuuluvuudesta EU-pöydissä ovat saksalaiset
ja ruotsalaiset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
