Matkustajakone ajautui lumipenkkaan Kittilässä – hälytys suuresta ilmaliikenneonnettomuudesta annettiin
Pelastuslaitos sai tiedon mahdollisesta ilmaliikenneonnettomuudesta Kittilässä lauantaina iltapäivällä kello 16.06 lauantaina iltapäivällä.Finavian viestinnästä kerrotaan, että Genevestä saapunut lentokone oli laskeutuessaan ohjautunut voimakkaan sivutuulen seurauksena rullaustieltä hieman sivuun. Henkilövahinkoja ei tilanteesta aiheutunut.
Ylen tietojen mukaan samaan aikaan myös pienkone oli ajautunut kovan tuulen takia rullaustiellä lumipenkkaan.
Sääolosuhteet ovat Lapissa tällä hetkellä huonot. Tuuli on myöhästyttänyt lentoja sillä koneet ovat joutuneet odottelemaan sopivaa laskeutumisajankohtaa kovan tuulen vuoksi.
Kittilän lentoasemalla mitattiin kello neljän aikaan keskituuleksi noin 15 metriä sekunnissa, tuulen puhaltaessa puuskassa noin 23,7 metriä sekunnissa. Paikalle hälytettiin yhdeksän pelastuslaitoksen yksikköä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




